Oulussa on laittoman kylmä. Arkkitehdille tämä on toki taianomaista aikaa. Kaupunki kietoutuu harmaan lukemattomiin vivahteisiin ja valo on fotogeneettisen tasainen. Ymmärrän nykyään hyvinkin syvällisesti suomalaisen melankolian perusolemusta.
Tammi, helmi, maalis, huhti, touko, kesä, heinä, elo ihmisen on niin arvaamaton, hetken se ottaa, vain tuokion. Helposti onnensa voi ohittaa, siis luojalle maljaa nyt kohottakaan, kun rohkaisi rakastamaan.
Tai jotain sinne päin...
Joka tapauksessa on täällä kivaakin ollut. Eilenkin juhlistimme taas yhtä asunnonvaihdosta. Kuuntelimme ääniä taivaalta (kestien isännän radiovastaanottimella lentoliikenneradioliikennettä (voiko se olla noin?)), pelasimme Kimbleä ja yritimme ratkaista leikatun konjakin salaisuutta. Tänään jatkamme erään toverimme syntymäpäivien muodossa.
Muuten elämä on jatkunut melko samaa rataa. "This week I 'ave been mostly doing urban design!"
Tässä yksinkertainen luonnos tuoreimmasta asuninalueestani. Huomioikaa ilmiömäinen tapa ratkaista pysäköintiongelma ilman pihakannen alle rakennettavia parkkihalleja. Iso hökötys koillisessa on Kalevan painotalo ja sitä ei saanut rikkoa.
Valvoin myös yhden yön ympäri tämän kirotun kylän takia. Oli jännä olo aamulla. Mutta oli myös hauskaa. Heiteltiin tikkoja kaikkeen, mm. metalliseen lavuaariin.
Päätän "olen elossa" -raporttini post-ironiseen pop-kulttuuri -viittaukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti