tiistai 9. lokakuuta 2007

Kotouttamispalvelu Närhi: Bruxelles

Rakkaan äitini uusi kämppä EU:n sytämessä on aivan ihana. Isot ikkunat antavat valoa, edellinen asukki jätti paljon kasveja ja kattoterassi on "to die for". Juotiin vierailleen kihlaparin kanssa vuoden viimeiset kahvit ulkona (ilman lämpölamppuja) ja nautittiin auringosta. Onnistuin siis tuomaan kesän tullessani Brysseliin, mutta paluumatkalla mukaan tarttui syksy. Nyt täälläkin on kylmä(hkö).

Toisaalta pitää olla kiitollinen, että ylipäätään onnistuin pääsemään lennolleni. Firenzen villitsi täysin Europa Cupin (tai vastaava) ottelu ja saksalaiset jalkapallohuligaanit pysäyttivät liikenteen ja yrittivät vandalisoida bussiani. Kiroilemalla, huutamalla ja uhkaamalla pääsin ulos bussista ja aloitin hirveän kilpajuoksun kelloa vastaan. Cappelle Mediceen alue on aina täynnä katumyyjiä ja kojuja ja sijaitsi valitetttavasti minun ja aseman välissä. Huusin kurkku suorana permessoa ja scusia ja pingoin minkä jaloistani pääsin. Veren maku suussa ehdin kuin ehdinkin junaan, tosin vain siksi, että jostain mystisestä syystä juna lähti vartin myöhässä. Juuri kun oli saanut hengitykseni tasaantumaan konduktööri tuli ilmoittamaan, että tämä juna päättikin nyt matkata Pisan lentokentän sijasta Livornoon. Mitä helvettiä?! Ei kun vaihtamaan junaa. Pääsin 40 minuuttia myöhässä Pisan rautatieasemalle. Check-in uhkasi sulkeutua vartin kuluttua eikä minulla ollut käteistä, bussia tai taksia. Onneksi damsel in distress sulattaa aina italialaisten sydämet ja hirveästi selittämällä ja valittamalla sain sekä rahaa että taksin. Olin viimeinen lennolle ilmoittautuja.

Tietenkään pelkkä säätö Italian päässä ei riittänyt vaan kännystä loppui akku ja olimme äidin kanssa aivan eri paikoissa. Aseman kello löi keskiyötä eikä puhelinautomaatti toiminut. Onneksi vartijasetä lainasi omaa kännykkäänsä ja väsynyt matkalainen löysi äidin ja pääsi kotiin.

Kaupunkina Bryssel ei kyllä tehnyt valtavaa vaikutusta. Historiallinen keskusta on ihan kiva kiltataloineen ja ihmisvilinöineen, mutta aika pieni ja hengetön. Suklaata saa kaikkialta, joten siitä plussaa. Myös paikalliset leivonnaiset ovat ihania, erityisesti le pain a la creque-niminen herkku. Ja paikallinen Kriek-olut on jotain ihan muuta kuin Suomesta saatava. Kokeilin myös pakolliset fritesit. Valtava cornetto maksoi 1,9 e ja 50 senttiä päälle niin sain vuorellisen majoneesia. Häpeäkseni jaksoin vain puolet. Simpukoita jaksoin syödä kattilallisen. Nekin tarjoiltiin fritesien kanssa. Pakkomielteitä...

Tietysti tutustuin myös äidin uuteen työpaikkaan EU:ssa. Täytyy sanoa, ettei ole paikka maineensa veroinen. Harmaaseen betoniin on näemme täälläkin luotettu. Turvatoimet olivat ensiluokkaiset. Piti etsiä tietokantaa, soitella sihteerille ja esittää passi. Paitsi ettei tietokoneesta löytynyt ketään äitini nimellä. Ei ole olemassa, vastattiin. Kun sitten näytin passini vartija totesi hölmistyneenä, että mikäs ongelma tässä nyt oli, tehän etsitte itseänne. Yritä siinä nyt kertoa tälle älyn jättiläiselle, että kahdelle eri henkilöllä voi olla sama sukunimi. Yhtäkkiä en enää ihmettele EU:n hallinnon ongelmia...

3 kommenttia:

tokyoska kirjoitti...

Hei!

Järkytyin hurjasti nähdessäni kuvan susta vilkuttelemassa jonkun EU-rakennuksen edessä. Ei muuten, mutta onko sulla kokosiniset vaatteet päällä? Mun silmät on mahdollisesti muurautuneet umpeen flunssan takia, mutta kuva vakavasti näytti siltä, että sulla olisi joku übersöpö vaaleansininen/tummansininen asukokonaisuus, ja minä kun luulin, ettet koskaan kajoaisi siniseen väriin?

-e

NärhiA kirjoitti...

Harmaa, kultaseni.
Mutta on mulla sinisiäkin vaatteita. Tosin ne on marimekkoa ja nansoa, ja muut värivaihdot oli väkiälyttömiä.

tokyoska kirjoitti...

Tämä huojensi mun mieltä suunnattomasti ;)

-e