Päivän Aino, ehkä kahdenkin

Mistä kertoo se, että huolta terveyteni puolesta aiheuttaa (no, yhdessä ihmisessä) se, että en ole istunut tietokoneella harrastamassa blogausta? Mihin tämä maailma on menossa? Mistä se on tulossa? Myöhästyikö se taas viiden junasta?

Olen syönyt ns. vitusti. Ruokavaliooni on sattuneesta syystä kuulunut mm. lammasta. Grillasin eilen uunissa kylkeä ja tein lohkoperunoita, tänään lounastauolla tasapainoilin ne melkein menestyksekkäästi kaikki samalle lautaselle. Ateriani keräsi (taas) huomiota. Eikö niillä ole muuta tekemistä ku kommentoida joko mun eväitä tai vaatteita? Opettelisivat edes postinumeroita ulkoa normaalien ihmisten tapaan! Syytimme esimiestä kaikesta sillä perusteella, että pahan juuri oli, että meidät oli päästetty samalle työpisteelle (huono, huono idea) puolikaimani kanssa. Saimme aikaan niin pahan itkunauruhysterian, että se tyttö joutui lähtemään vessaan nauramaan naurunsa loppuun. Hauskaa maanantaita, lapset! Kuulostipa sarkastiselta. Olin kuitenkin tosissani!

Viikonloppuna sain vieraan. Vieras oli sisäsiisti ja melko hyvätapainen, osasi tuoda kahvin sänkyyn ja valmistaa herkullista lammaskormaa. Viikonlopunlopulla vieras palasi takaisin itäisen kantakaupungin sykkeeseen pakoon Espoon idyllistä rauhaa. Perjantaina pako oli tapahtunut nimenomaan päinvastaiseen suuntaan, mutta kyllähän se nyt kaksi päivää ruoanlaittoa ja kävelyretkiä (no, niitä oli yksi. Söimme donitseja kojusta ja nautimme Tapiolan keskustan launataimarkkinatunnelmasta) riittää kenelle tahansa urbaanille henkilölle. Nyt täällä vain tuntuu kovin hiljaiselta. Vieraan läsnäolo ja siitä johtuva hallittu tekemättömyys tylsyyden korvaajana olivat pääasiallisina syinä viime päivien raportittomuuteen, lisäsyinä esittäisin tekniset ongelmat, (sanoo 22-vuotias, joka joutui ruokaa laittaessaan soittamaan äidille, koska onnistui laittamaan hellan lapsilukon päälle, eikä löytänyt itse käyttöohjetta) sen, ettei mitään jännittävää ole tapahtunut, ja sen, että kaikissa kirjallisissa tuotoksissa on vältettävä tarpeetonta toistoa, eikä kukaan helua ehkä tietää lammas Frank Mäkkylän osien uusimmista käänteistä, niin herkullisia kuin ne ovatkin.

Kyllä, nimesin kuolleen lampaan. Ja sit ku se hellan käyttöohje löyty, oli se tietty saksankielinen. Ja muutenki on vaikeeta. Huomenna aion mennä taas vesijumppaan, lisäksi hankin harmaan baskerin.

Pihalla hyppivä toimelias varpunen on levittänyt tuhkakupillisen tumppeja ympäri nurmea. Fiksu eläin. Kauanko mun pitää odottaa, että se kuolee sukupuuttoon?

Ei oikeasti kuulu mitään, mutta aion askarrella, ja se on kivaa. Lisäksi ajattelin hankkia uusia levyjä, sekin on kivaa. Tarttee musiikkia, muuten ei tästä syksystä tule kyllä lasta eikä paskaa. Tänään oli eniten syksy tänä vuonna, oli sateenvarjo jossa luki oma nimi (melkein) ja kumppareita tuli ikävä.

Ikuisesti Teidän, Espoon Joan Collins, Aino

Ja henkilökohtainen toive vielä: A, voisitko ystävällisesti saattaa tuon erään luonnostekstin julkaisukuntoon, repeilen täällä itsekseni lyriikkaideoille?

...ja toinen: voisivatko asiaankuuluvat tahot auttaa mua suomentamaan sanan blogi ja sen johdokset, ihan näin kotikäyttöön vaan, ettei ahdistaisi niin pirusti?