Too much laptop, not enough sun.

Talvi on saapunut.

Oulussa on laittoman kylmä. Arkkitehdille tämä on toki taianomaista aikaa. Kaupunki kietoutuu harmaan lukemattomiin vivahteisiin ja valo on fotogeneettisen tasainen. Ymmärrän nykyään hyvinkin syvällisesti suomalaisen melankolian perusolemusta.

Tammi, helmi, maalis, huhti, touko, kesä, heinä, elo ihmisen on niin arvaamaton, hetken se ottaa, vain tuokion. Helposti onnensa voi ohittaa, siis luojalle maljaa nyt kohottakaan, kun rohkaisi rakastamaan.

Tai jotain sinne päin...

Joka tapauksessa on täällä kivaakin ollut. Eilenkin juhlistimme taas yhtä asunnonvaihdosta. Kuuntelimme ääniä taivaalta (kestien isännän radiovastaanottimella lentoliikenneradioliikennettä (voiko se olla noin?)), pelasimme Kimbleä ja yritimme ratkaista leikatun konjakin salaisuutta. Tänään jatkamme erään toverimme syntymäpäivien muodossa.

Muuten elämä on jatkunut melko samaa rataa. "This week I 'ave been mostly doing urban design!"

Tässä yksinkertainen luonnos tuoreimmasta asuninalueestani. Huomioikaa ilmiömäinen tapa ratkaista pysäköintiongelma ilman pihakannen alle rakennettavia parkkihalleja. Iso hökötys koillisessa on Kalevan painotalo ja sitä ei saanut rikkoa.
Valvoin myös yhden yön ympäri tämän kirotun kylän takia. Oli jännä olo aamulla. Mutta oli myös hauskaa. Heiteltiin tikkoja kaikkeen, mm. metalliseen lavuaariin.

Päätän "olen elossa" -raporttini post-ironiseen pop-kulttuuri -viittaukseen.

Gotta love sports and gotta luurv France

Mun postaukset tulee näköjään sarjoissa... yhtäkkiä olisi vaikka miten paljon kirjoitettavaa...

Noh, muistin juuri (kiitos kuuluu kaikkoselle) miten uskomattoman upeita taiteellisia tuotoksia löysinkään Brysselissä vieraillessani.

Tämmöisen hankin seinälleni ensi vuodeksi. Ja saatanpa innostua ostamaan menneetkin vuosikerrat...

Ja isä ihmettelee, että miten se Anne nyt noin yhtäkkiä rugdysta kiinnostui...

Hyvät naiset ja herrat, alaikäiset sulkekoon silmänsä, saanen esitellä Ranskan rugdy-maajoukkueen!


Kokeilkaa myös tätä linkkiä, joka osoittaa, että ranskan pojat ymmärtävät huumorin päälle.

Lancia l'anatema contro i libri!

Viikon lainaus:
"It's this blasted puberty, Butler. Every time I see a pretty girl, I waste valuable mind space thinking about her."
"I thought so, but I don't have a lot of experience with humour."
suoraan Master Fowlilta. Mä rakastan sitä jätkää.

Voisikohan/kehtaisikohan sitä jo näin etukäteen kiertää kaupungin kirjakaupat läpi ja jättää kuvansa kassoille? Että sitten kun yritän kolmetta kertaa samana päivänä raahata valtavaa kirjapinoa kassalle maaninen kiilto silmissä voisivat myyjät tiukasti käännyttää minut pois.

Täällä pitäisi nimittäin riittää rahaa muuhunkin kuin kirjoihin.

Mutta ette usko, miten kauniita painoksia täältä löytyy! Ah.
Hugo Pratt julkaisi italiaksi. Ecolta ilmestyi juuri äärimmäisen inspiroiva Storia della belezza ja vieläkin paremmalta kuulostava sisarteos Storia della bruttezza.
Paleografia di lattina? Il Principe? La Divina Commedia? Puhumattakaan museologian teoksista! Ei näitä Suomesta löydy kun ei ole oikein museoitakaan...
Keittokirjat? En edes aloita.

On tuskaa elää ilman kirjastolaitosta. Vaikka maksan sinne myöhästymismaksuina varsin muhkeita summia. Kaipaan proosaa ja narratiivia. Sellaiset pikkujutut kun tuppaavat olemaan vähän köyhempiä tieteellisissä teksteissä.
Olen tehnyt lupauksen, että ostan vain yhden romaanin viikossa. Katsotaan nyt miten pitkälle rahat riittävät...

P.S. Hankin viimein italialaisen puhelinnumeron. Tämä kulkee mukana jatkuvasti, suomalainen harvemmin. Joten nyt kaikki häiriköimään...
Mitäs sitä nyt turhia salaamaan? Hankin vain uuden prepaidin, jos joku shanghaijaa tämän nykyisen. Eli maatunnus 39. Numero 389 1505421.
Jos ymmärsin oikein voitan jokaisesta viestistä ja puhelusta muutaman sentin puheaikaa itselleni. Joten alkakaahan tekstailla!
Jospe, lähetätkö uuden numerosi? Kukaan rakkaan perheesi jäsenistä ei ole tainnut sitä vielä saada. Ainakaan minä en ole ja isä onnistui deletoimaan omansa.

Sono bionda quindi survivo

Olen blondi, joten selviydyn.
Häh häh häää...

Tosin meillekin katsottiin tarpeelliseksi näyttää uuden aallon merkkiteokseksi nimitetty leffa "Vesna va veloce", jossa nuori slaavityttö päätyy huoraksi Riminin kaduille. En nähnyt loppua, koska myötähäpeä voitti kestokykyni.

Yrittääköhän maailma nyt kertoa mulle jotain?

La Finladia-joukkueemme ei pärjännyt Erasmus-illan Trivial Pursuit-skapassa. Emme voi ymmärtää miksei, vastasimme kaikkiin kysymyksiin oikein. Itse baari oli tupaten täynnä jopa tiistai-iltana ja meno aivan mieletöntä. Musiikki oli kamalaa, mutta massa biletti kuin viimeistä päivää. Alkuillasta juoman hinnalla sai napsia antipastoa niin paljon kuin napa veti ja mojitot olivat hyviä. Ei ihan huono juttu.

Eilen kiersin Palazzo Vecchion läpi yliopiston professoressan kanssa. (Välihuomautus: kaikki italialaiset professoressat ovat ainakin tähän asti olleet hyvin kauniita ja hyvin tyylikkäitä, toisin kuin opiskelijat.) Nyt pystyn pitämään tarpeen vaatiessa vaikka oman opastetun kierroksen. Olen aika ylpeä itsestäni, sillä koko höskä pidettiin italiaksi, ja vain italiaksi.

Kaikkien aktiviteettieni seurauksena yritän nyt lukea Wikipediasta tietoja Jacques-louis Davidin merkityksestä rokokoon vaihtumiselle uusklassismiin. Juokseminen paikasta toiseen ja jääkylmä huoneeni verottavat unta turhan paljon. Torkahtelin läpi luennon. Oli siellä jotain myös Herculaneumista ja Petit Trianonista. Onneksi on netti.

Disconnecting people

Puhelimella saa kiinni, mutta en välttämättä vieläkään osaa itse sitä käyttää.

Vähän ahdisti laittaa puhelin viiden päivän jälkeen päälle. Sinne oli tullut jotain taiteellisen oloista multimediaviesteinä, runsaasti kahvittelukutsuja, joitakin bilekutsuja, muutama työvuorotarjous ja yksi oikein ilahduttava yöllä lähetetty viesti jossa oli ensin satunnainen kommentti hiukan väärin kirjoitettuna ja perässä luki selventävä "kyllä olemme kännissä ja nämä naiset eivät puhu meille". Asiaa! Ei mitenkään ihan paha elämä, siis, mutta silti tekis mieli vaan laittaa takas pois koko luuri... nnoin.

Eli unohtakaa tuo ensimmäinen lause. Itse asiassa unohtakaa koko juttu. Meen nyt tekemään lihapullia ja perunamuusia. Hiukan on vituttanu tänään, muuten.



Edit: Kello on 2020, eikä juuri vituta enää ollenkaan vittumaiset asiakaspalvelijat, vittumaiset puhelinvaihdetädit tai ees vittumaiset odotusmusiikit (saatanan perkele, jos oon virastoaikana ihan hereillä ja kotona ja soittamassa jonnekin, ni ois kohteliasta edes vastata). Terapia löytyy leipomisesta. Tänäänhän mun piti alunperin pitää lampaankyljyspäivä, mutta koska unohdin ottaa lihaköntin sulamaan, tein sen sijaan perunamuusia (muistakaa, lapset: 50% alkemiaa, 50% äidinrakkautta) joka näyttää epäilyttävältä mutta on hyvää, ja lihapullia, jotka todistavat sen, että olen kaukaa viisas ja läheltä helvetin hyvännäköinen. Olin nimittäin laittanut timjamia tuoreena pakastimeen, ja sit sitä vaan sai suoraan heitettyä taikinan joukkoon. Uskon, että jopa eräs Saara olisi ollut näistä lihapullista ylpeä.

Lisäksi tein snickerdoodleseja, koska olen kattonut liikaa amerikkalaisia teinisarjoja ja koska intertekstuaalinen leipominen on melkein yhtä hauskaa kuin intertekstuaalinen juominen (A, joskus vielä uudestaan Whiskey Bariin! Jos Hunter S. Thompson joi Chivas Regalia, kelpaa se meillekin.) ja lisäksi koska ne on aika hyviä.

Musta tulee vielä hyvä vaimo jollekulle. Uraongelmat ratkaistu.

"Goddamit woman, where's my drink?"

Aino.

Studiare e scrivere

Tätä mun opiskelu on. Pätkä luentomuistiinpanoja. Italian kielen suuri määrä kertoo, että kyseessä oli professore Ciprianin luento. Hän puhuu h-i-t-a-a-s-t-i ja toistaa monta kertaa. Idioottikin onnistuisi äheltämään jotain italian näköistä papereihinsa.

"PL non piaceva P. Pitti, thus viveva a campagna (vicino di P. Romana), työskenteli Pittissä. L'Austria 1700-l., musica, fratello di PL, Giuseppe, lähetti Mozart a visitare Toscana c. 1770 al Poggio Imperiale. Anche ristruttazione di Giurdino Bopoli, palazzina Kaffeehaus (PL, austriano, piaceva caffe). Arti e mestieri, conservazione, corporazione? PL preferisceva circulazione d'idee, thus l'encyclopedia, una nuova visione dell'arte, lavori, thus ei siis pitänyt killoista. Chiesa (e confezione), PL non piaceva la vita contempletiva, luostarit kouluiksi ja charityjärj. Chiesa e Papa protestantiova, ma in vain. Educazione delle donne, uomini alphapetico 70 %, le donne solo 10 %, thus un problemo gravissimo. Scuole per le donne povere."

P.S. PL on Pietro Leopoldo, mutta se ei nyt varmaan kovin montaa kiinnostanut...

Neuvoja signorina A:lle

Blogimme on ollut pelottavalla tavalla hiljainen jo useamman päivän. Hei, ihmiset, meillä on vastuu siitä, että joku kokee oman elämänsä kiinnostavaksi lukiessaan meidän kirjoituksia ei niin mistään. Senpä takia ystävällisiä neuvoja Italiassa seikkailevalle tyttösellemme.
Katsoimme Ainon kanssa sunnuntaina elokuvan, joka kuvasi niitä monia vaaroja, joita vaihto-opiskelu Italiassa pitää sisällään. Siksipä kokosin muutaman neuvon, joiden avulla vältät pahimmat sudenkuopat. Kiinnostuneet saavat elokuvan nimen ja muita lisätietoja minulta. Oli tosiaan näkemisen arvoinen. Missä viipyy Oscar?

- Älä solmi lämpimiä suhteita luennoitsijoihin. Etenkään sellaisiin, joiden ala on taidehistoria ja lapsuus täynnä kummallisia traumoja.
- Vältä myös miehiä, joiden kotoa löytyy minkääntyyppisiä nukkeja. Tähän kastiin kuuluvat kaikki uninalleista pumpattaviin barbaroihin.
- Kun alat seurustella paikallisen kikkolon kanssa, älä aja sen kanssa minnekään metsään kuhertelemaan.
- Jos näin kuitenkin pääsi käymään, ÄLÄ MISSÄÄN TILANTEESSA NOUSE AUTOSTA! Vaikka kävisi niin, että poikaystävä on nähnyt auton ulkopuolella oudon hiipparin, lähtenyt tarkistamaan asiaa ja viipynyt jo huolestuttavan kauan. Pysy autossa, valot sammutettuina ja hiiren hiljaa. Jos avaimet ovat virtalukossa ja kundi vain jo satunnainen tuttu, kaasuta pois paikalta. Lujaa.
- Älä mene bileisiin, joiden pitopaikkana on heinälato tuntemattomassa paikassa, tarjoilu koostuu kannabiksesta eri muotoineen ja vaatteiden käyttö on paheksuttavaa.
- Jos näinkin pääsee käymään, älä lähde pilvipäissäsi metsään harhailemaan ilman paitaa.
- Kun lähdet hermolomalle maaseudulle tyttökavereiden kanssa paetaksesi kaupungissa tapahtuneita veritekoja, älä ota mukaan ihmisiä, joiden mielestä huivi voi olla vaate. Tässä elokuvassa näimme, miten käy tytölle, jonka koko asun saa riisuttua yhdellä solmunaukaisulla.
- Valtaisa linna korkealla kukkulalla ei ole kaikkein turvallisin lomakohde, etenkin jos sitä asuttaa vain neljä tyttöä.
- Kun aamulla herätessäsi huomaat, että kaikki ystäväsi ovat palasina olohuoneen lattialla, älä jää odottamaan, että murhaaja tulee paikalle. Se ei ole mikään nähtävyys. Pysy huoneessasi siihen asti, että olet kuolemaisillasi nälkään tai pissahätään.
- Kun paikalle tulee komea mies, joka yrittää pelastaa tilanteen, sitä ei tarvitse seurata, kun se tappelee murhaajan kanssa. Sittenpähän et ainakaan ole vastuussa mistään.

Loppupäätelmänä tästä suurteoksesta olkoon se, että blondi pelastuu aina ja lääkärit ovat sankareita. Olen myös hyvin onnellinen sun tarkasta tyylisilmästäsi. Osaat pysyä erossa miehistä, jotka käyttävät kirjavia silkkihuiveja. Jos et osaa, niin muista, mikä ero on sillä, onko huivissa punaisia kuvioita mustalla pohjalla vai mustia kuvioita punaisella pohjalla. Ole tarkkana, kyseessä voi olla henkesi.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, hyvää illanjatkoa.
Tämän jälkeen voin vain ylittää itseni kirjoittamalla ensi kerralla jotain sellaista, josta ihminen voi käsittää jotain.

Ei näin

Luulen, että on aika tehdä jollekin jotain. Lähinnä siis hiukan kaikelle. Aion nyt avautua, katsokaa pois vaan jos pelottaa. Ärsyynnys kohdistuu lähinnä itseeni, siksi tiuskin kirjallisesti.

Koska jossain määrin minut tunnette, (no, on tavattu, eikö?) tiedätte, kuinka sietämätön konservatiivi olen. Muutos on vihollinen. Näen painajaisia muutosta, vaikka olen muuttanut viimeksi noin kakskytä vuotta sitten. Ihmisten, asioiden ja paikkojen pitäisi olla tuttuja ja pysyä just sellasina ku ne on. Tähän nähden on hyvin kummallista, että haluan viettää suuret elämänvaihtoviikot, mieluiten heti. Ei siksi, että kaikki olisi pielessä, vaan siksi, että tää on jo nähty. Been there, done that, seen the movie, read the book, bought the t-shirt, moving on. Uusi mottoni (mikä oli vanha?) on, että kaikki irti mikä lähtee ja kaikki paskaks mikä ei ole omaa. Kadehdin sitä, että Inka laittoi kaiken kerralla uusiksi.

Tässä maailmassa (johon viittaan myöhemmin "Asioiden Tolana") on sellainen perustavanlaatuinen suunnitteluvirhe, että jos ihminen on hyvä jossain, muut ihmiset (a.k.a. "Ne") haluavat tämän ihmisen tekevän juurikin tätä asiaa. Minä haluan tehdä asioita joissa olen huono. Koen oikeastaan välttämättömäksi minkäänlaisen kehityksen saati edistyksen kannalta, että tekee niitä asioita, joissa ei vielä ole hyvä. Lisäksi haluaisin oikeasti tietää, missä olen hyvä, missä olen päättänyt olevani hyvä, mistä luulen pitäväni koska satun olemaan siinä hyvä ja mistä pidän huolimatta siitä, etten sitä osaa. En nimittäin tiedä. Ette kyllä tiedä tekään, luulette vaan kun olette siinä iässä. No okei, saatte tietää jos välttämättä haluatte, mutta minä siis en tiedä.

Jos jotain vihaan muutoksen lisäksi, se on kyllä tyhmyys. On vaan tyhmää päättää, ettei osaa tai pysty. Asioita vaikeuttaa huomattavasti, jos päästää itselleen kehittymään asenneongelmia. Vihaan omia asenneongelmiani.

Äidille totesin juuri, että muutaman kaverin, (kofeiini niiden joukossa) ja metalligrafiikan pidän, muutoin Asioiden Tola voisi olla erilainen. Tarvitsen uusia ihmisiä, uutta musiikkia, uusia harrastuksia, uuden kodin, uuden tulevaisuudensuunnitelman ja uuden tukan, noin muutamia mainitakseni. Olen aika pitkälti sitä mieltä, että riittävä syy jonkin asian tekemiselle on se, että olen joskus väittänyt, etten sitä tekisi. Tänään vietin töiden jälkeen puolitoista tuntia kuntosalilla (verkkarit! uusia vaatteita). Korkeintaan puoli tuntia siitä kului esimiehen kanssa kinasteluun. Autoa haluaisin oppia ajamaan pian ja hyvin, tai ainakin välttävästi. Lisäksi luin tänään höblää hesarin sijaan (enkä tajunnut paljoa, mutta kuitenkin enemmän kuin olisin kuvitellut) ja yritin paikallistaa lukion pitkän matikan ensimmäisen kurssin oppikirjaa. Viimeisimmässä projektissa en juuri edistynyt, kun en sitä kirjaa löytänyt. Olenkohan sittenkin polttanut sen aikoinani? Tärkeintä on kuitenkin, että kyllästyminen on lopulta tapahtunut. Uskonnon, salmiakin, siiderin ja parisuhteet säästän seuraavaan identiteettikriisiin, melkein kaikkeen muuhun olen valmis.

Ikävä kuulostaa näin dramaattiselta. En vaan jaksa vastailla ihmettelyihin. En ole tilivelvollinen siitä, kuinka mun opinnot edistyy aiheessa, joka kiinnostaa koko ajan vähemmän. Hei! Jos tarkkoja ollaan, en ole tilivelvollinen ollenkaan! Täysi-ikäisyys saatana rocks this place! Sain tietää, että vanhan lukiokaverin (syntynyt vuonna 1985) vaimo on raskaana, ja järkytyin paljon vähemmän kuin olisin voinut järkyttyä.

Ei nyt saada väärää käsitystä siellä hei! En ole päättänyt ruveta yhtäkkiä hyväksi ihmiseksi tai parantaa elämäni laatua. Vitut siitä. Haluan oikeuden muuttaa mieltäni jatkuvasti ja vastata "en mä vaan tiedä" useisiin kysymyksiin. Melkein oikeasti ahdistaa hetkittäin se, etten tiedä, mikä musta tulee isona. Sekä hyviä että keskinkertaisia ehdotuksia otetaan vastaan. Sellaisen vinkin kuulinkin jo, että "ei hoiva-alalle". Eikä asiakaspalveluun. Ajattelin jatkaa samaa linjaa ja kirjata kaikki ammatit, joihin en halua, sit jäljelle jää se, mikä musta tulee. Tällä hetkellä jäljelle on jäämässä vaihtoehtoisesti hävittäjälentäjä, postityöntekijä tai diktaattori. Tästä tää lähtee.

Espoon despootti, Uudenmaan sairaanhoitopiirin yksinvaltias, Oman Elämänsä Seksuaaliylipormestari ja Satunnaisesti Hyvin Vaikea Henkilö
Aino

La cucina italiana: (super)Mercato

Supermercatot ovat pinta-alaltaan piskuisia, mutta sisältävät suurinpiirtein kaiken mitä ihminen voi tarvita. Maitos ja leipää saa baareistakin, vihanneksia torilta. Pienimmässäkin lähikaupassa on suoramyyntitiskit lihalle, kalalle, leipomotuotteille, juustoille ja leikkeleille. Usein vielä erikseen. Keskustassa kaikki nämä artikkelit myydään eri kaupoista. Isoista kaupoista löytyy usein oma huone pullovesille (frizzante e naturale).

Hedelmiä ja kasviksia saa kiitettävästi, pakattuna ja irtona. Jostain syystä pakatut ovat paljon suositumpia. Kaikki vihannekset ym. ovat likaisia ja vaativat poikkeuksetta pesun. Vasta tällä viikolla olen selviytynyt voittajana tomaattiviidakosta. Taitolaji tämäkin.

En ole löytänyt margariinia. Tuorejuustoja on kahta makua: maustamaton ja maustamaton light. Pepsiä ei ole, vain loputon määrä Coca Colaa. Ostin kerran vahingossa kofeinitonta. Hyi hitto! Nyt kävelen toiseen kauppaan saadakseni Pepsi Maxini. Rasvatonta maitoa ei ole, mutta latte frescoa löytyy. Pohdin aina, että mitä se toinen maito sitten mahtaa olla... Myös omega3-maitoon olen törmännyt.

Leikkeleet ovat salamia, crudoa (kuivattu) ja cottoa (keitetty). Tosin näiden nimikkeiden alla myydään noin sataa eri tuotetta. Yritä siinä sitten valita. Sama koskee juustoja. Löytyy mozzarellaa, pecorinoa ja parmegianoa. Mutta kuinka monta erilaista mozzarellalaatua ja eri kaupungeista peräisin olevia pecorinoja... huh.

Leipää saa käytännössä ikuisesti säilyvänä Mulino Biancona (Barillaa sekin) ja paikalla leivottuna, usein jo kovettuvana, limppuna. Lisäksi löytyy tietty chiapattaa, patonkia ja focacciaa. Jälkimmäinen tihkuu öljyä ja on taivaallista. Makuina juusto, tomaatti, sipuli ja peruna. Lisäksi omituista valmiiksi paahdettua leipää, joka on kivikovaa. En ymmärrä.

Viiniä saa kaikkialta, tietysti. Lähikaupasta löytyy myös Bombay Saphirea ja Sandemania. Pullo porto rossoa kustantaa 10,5 e. Irtokarkkeja, tai mitään makeisia, ei ole. Keksejä ja suklaata sitäkin enemmän. Italialainen suklaa on hyvin harvinaista. Myös kahvivalikoima on yllättävän pieni. Kaikki juovat Lavazzaa, usein valmiiksi maitojauheella höystettynä seoksena. Yäk. Itse käytän toscanalaista Manaresia.

Murohyllyt aiheuttavat ahdistusta, kuten pastahyllytkin. Troppo, troppo e troppo. Työstän itseäni läpi hitaasti. Kahvimurot ovat vielä kokeilematta.

La cucina italiana: Cosa si mangia?

Mitäs täällä kulinarismin luvatussa maassa sitten oikeasti syödään (siis arkielmässä, kaikkien Jamie Olivierien etc. ulkopuolella)?

Pastaa, pastaa ja pastaa. Eri muotoisena ja erilaisilla soosseilla, täytteellä tai ilman, mutta silti pastaa. Myönnettäköön, että kastikkeet ovat innovatiivisempia kuin mihin itse pystyisin.

Hiilihydraattibakkanaalit. Tosin elän pohjoisitalialaisten keskellä. Thus, ruokavalio on raskaampi ja kala sun muut merijutut harvinaisia.

Kaksi lämmintä ruokaa per päivä. Pastaa lounalla ja lihaa illallisella. Annokset ovat pieniä. Ahdistaa.

Salaatit? Harvoin. Aamupala? Kuppi kahvia. Tee? Aina keksien kera. Manun saa jostain ihania öljyä tihkuvia rinkeleitä, joita saan aina välillä maistaa. Olen kade. Juusto? Kaikkialle, eri makuina ja koostumuksina, kunhan sitä on paljon. Liha? Yleensä makkaroita. Jauhelihaa hädin tuskin tunnetaan. Broileria saa vain kokonaisena, grillattuna tai ei. Kala tarkoittaa tonnikalaa. Tomaattikastike Barillaa.

Jopa yksin syödessä käytetään tarjoiluastioita. Ruoka syödään pöydässä, ei esim. sohvalla. Aina toivotetaan hyvää ruokahalua. Syödään nyt ylipäätään yhdessä.

Jostain syystä olen tehnyt jotain täysin väärin ja onnistunut laihtumaan täällä ollessani...

Tekevä oppii, mutta mitä tekemätön tekee?

Miten musta tuntuu, ettei nyt yksinkertaisesti ole mitään kirjoitettavaa? Kirjoitan silti kuitenkin, koska Ainon lailla uskon, että tekemättämyydestä tulee hauskempaa kun sen jakaa.

Vaikka olenhan minä käynyt kaupassa ja kokenut sähkökatkosten sarjan , jonka aikana törmäilimme oviin ja toisiimme sillä talo oli oikeasti pilkkopimeä. Olen myös ryhtynyt aloittamaan aamuni tuijottamalla peiliin ja toistamalla miten rumalta ja lihavalta näytän. Egon negaus on tässä maassa välttämätöntä. En haluaisin tottua siihen, että rekkakuskit hurraavat ja viheltelevät kun menen ohi tai skootterikuskit pysäyttävät viereen kehumaan. Mutta vaikeaahan tämä on. Itseasiassa se on huvittavaa, eikä enää lainkaan imartelevaa. Kauneus ei ole koskaan ollut näin helppoa, vetyperoksiidia vaan päähän.

Iltaelämälle Firenze on kallis kaupunki, mutta olenpahan saanut leikkiä kaunista ja rikasta tilaamalla älyttömän kalliita ja maukkaita cocktaileja hoikilta tummapukuisilta tarjoilijoilta. Musiikki soi kaikkialla aivan liian lujaa, joten lämpimät välit keskustelukumppaniin ovat must. Kävimme myös amerikkalaisessa baarissa The Red Garter (perustettu 70-luvulla) jossa törmäsimme perussuomalaiseen baari-iltaan. Humalaisia ihmisiä ja karaokea. Puhumattakaan jättiscreenistä, joka näytti collegejalkapalloa (sitä amerikkalaista) ja rugbya. Pakenimme.

Ostin myös kansioita ja järjestin luentomuistiinpanoni, mutta tämä tieto menee jo ehkä over-sharing-osastoon.

Lopetan siis. Ehkä ensi viikko on jo jännempi.

Lyhyesti kirjeenvaihtajaltamme

Sähkeuutisia vielä näin pikaisesti: sit tällä yhellä ois niinku uus puhelin jota se ei osaa käyttää ees välttävästi ja joka on "jossain", sitäpaitsi.


Ja miksi niistä tehdään noin piskuisia nykyisin? Ja jotai outoja, jotka ei toimi niinku kuuluis. Enhän mä voi tietää minne olen tökännyt sellaisen muistitikun näköisen ja kokoisen vempaimen! Joskus oli olemassa ihan hyvä systeemi, jossa puhelimet oli kiinni seinässä semmosella johdolla. Johtoa kun seurasi seinästä alkaen, niin aina löytyi. Vitun suomalaiset! If it ain't broken, don't break it, sanon minä, ettäs kuulet herra Ollila! Ammutaan insinöörit!

Et tavoittelu on taas turhaa, kun en jaksa selvittää just nyt. Mut S, jos ehdit vielä lukea tän, ni aattelin kyllä könytä sinne Uudelle leffoja kattomaan tossa reilun neljän tunnin kuluttua. Aion ilmestyä paikalle verkkareissa ja eilisissä meikeissä ja haista pahalle. Ei vastalauseita!

Siitä, miksi omistan yhtäkkiä verkkarit, joskus toiste lisää. Nyt ei pygee. Join eilen tyttöjen kaa tekilaa, mihin nähden olen yllättävän pirteä. Toisaalta yllättävä pirteys voisi näissä olosuhteissa tarkoittaa esimerkiksi mahllaan lattialla makaamista ja avun huutamista mattoon tahi vastaavia huonouden tasoja, ja oikeasti olen vaan aika väsynyt ja laiska ja haisen pahalle, minkä olen nyt maininnut kahdesti. Hyvä.

Caught red-handed

Elämäni on melko tapahtumaköyhää. Koska olen, toisin kuin Pix, täysin kykenemätön itsekritiikkiin tai -sensuuriin, pystyn suoltamaan tekstiä siitäkin, kun mitään ei tapahdu. Elämäni vain alkaa muistuttaa tv-viihdettä: tapahtumat etenevät luonnottoman hitaasti, käsikirjoittajilla ei ole yhtään uutta käännettä hihassaan ja seuraamista jatkaa oikeastaan vain siitä pakosta, että on jo mennyt oppimaan hahmot, tietää, kuka on pahis ja kuka vaan semipahis, eikä jaksa opetella uusia. Ja tätä en toivo teistä kenellekään, siksi olisi paree olla vaiti. Vaikkakin kuulin juuri, että mun työkuulumiset saattaa jopa viihdyttää. Eräskin vanha ystävä meinasi tukehtua kahviinsa kuullessaan mun opettelevan koodaamista. Itse meinasin tukehtua omaan kahviini kuullessani tästä tukehtumiskohtauksesta, koska lauseen koomisuus avautui vasta tässä yhteydessä. Taitaa olla vähän erilaista koodaamista tää jota meillä töissä harjoitetaan, siihen liittyvät koneetki on huomattavasti isokokoisempia ja tyhmempiä.

Oikeastaan pitäisi jaksaa avautua vaikka nyt sun mistä, lähinnä esim. siitä, että kaikki on hankalaa, mutta jätän sen toiseen kertaan, mielentilani on täydellisen väärä. Olen nukkunut järjettömän kauan ja hyvin viime viikon itkunsekaisen primäärisestä dysmenorreasta potkunsa saavan unettoman kiukun jälkeen, ja tuntuu ihan sunnuntailta. On uskomattoman kaunis syyspäivä, jonka kontrasti eiliseen räntäsateeseen on ihana, ihana asia, on kylmää ja aurinkoista, ja olen menossa Bloody Partyihin, mitä se sitten meinaakin. Mukaan piti ottaa jotain punaista syötävää tai juotavaa, ja varsinkin kämmeneni ovat omaksuneet teeman hienosti. Aniliinit kädet johtuvat punajuuripiirakasta joka paistuu juuri. Old skool, sellasesta missä on lähinnä punajuurta. Rakastan Kotilieden reseptiarkistoja. Lisäksi vois ottaa mukaan viiniä, jota sain töissä kiitokseksi kun olin ollut jotenkin aktiivinen, eli kyselin tyhmiä koulutuksessa esimiehien kiusaamisen lomassa ja oikoluin siinä seisaaltani tuotetuntemusta käsittelevät powerpointit.

Juon kahvia ja syön taikinaa, harkitsen keskipitkällä aikavälillä koiran ulkoilutusta ja suihkua.

Ei sit muuta.

A, kiitos kortista, se oli hieno ja taiteellinen, arvostan kovasti.

Hauskaa viikonloppuilua, tyypit, may the force be with you.
Toivottaa viikonpäiväsokeudesta kärsivä kotimarthastewarttinne Aino.

Seksuaaliylipormestari

JFK, bitches!

Tein myös ekologinen jalanjälki -testin. Tarvitsen 2,3 maapalloa täyttääkseni 4,1 koon jalanjälkeni.

Juu, mulla on tylsää koulussa...

La mafia finlandese

Hahaa, täällä on muutakin suomalaisasutusta. En olekaan ainoa. Tapasin oikein säällisen otuksen Turun suunnalta (aavemainen ja karmiva yhdennäköisyys Pekan kanssa!) ja sain kuulla myös vaasalaisesta tyttösestä. Jep, seuraavaksi valloitamme koko kaupungin.

Ehkä kohta tapaan muitakin opiskelijoita... Ensi tiistaina aion uskaltautua paikalliseen Erasmus-tapaamiseen, kun nyt kerta löysin mokoman liiton. Eivät sitten olleet viitsineet pistää nimeensä mitään Erasmukseen tai vaihto-opiskeluun nyt yleensä liittyvää sanaa. Ei mun webbitaidoilla sellaisia löydetä.
Kokeilimme piazza Republicalla ökykalliit drinkit. Koko satsi maksoi 21 euroa! Mutta aukio oli kaunis ja istuimme kyllä koko rahan edestä. Kahvila Gilli on perustettu vuonna 1733 eli sain sitten historiaa mahan täydeltä. Itse asiassa kahvila on vanhempi kuin aukio. Piazza Republica perustettiin vasta 1800-luvulla. Silloinen pormestari sai neron leimauksen ottaa mallia Pariisista ja repiä koko Firenzen keskusta alas uuden uljaan kaupungin tieltä. Vain vanha tori ja juutalaisghetto ehtivät kadota ennen kuin vastalauseiden myrsky ulkomailta pysäytti rakennustyöt. Onneksi, muuten saisimme nykyisen keskustan sijaan katsella tylsiä bulevardeja.

Hyviä uutisia opiskelujen tiimoilta. Olen istunut jo monella luennolla ja vieläpä juuri niillä oikeilla. Ja ymmärsin jopa jotain! Hämmentävää, sillä jotenkin olen koko ajan alitajuisesti ajatellut, ettei tästä kyllä mitään tule, mutta onpahan hauska kokemus. Yritin löytää uusia reittejä yliopistolle, mutta eksyin armeijan alueelle. Pyh, mitä jättävät porttinsa auki kaiken kansan kuljettaviksi...Vielä ilmoitusluontoinen asia. Huomasin, että kalenterissani on Ognissantin tienoilla tyhjää tilaa. Mummoa on valtava ikävä, eikä sekään ole niin nuori, että näkeminen edes jouluna olisi varmaa. Lopputuloksena lennän Suomeen torstaina 01.11. ja lähden 04.11. En tule Turkuun, mutta kaikki Helsingissä päin kuljeskelevat pistäkää ylös kalenteriin. Varaan ainakin yhden päivän ja yön kavereille. Perjantai vai lauantai?

Niinkutsuttu elämäni

Olen alkanut kärsiä tyhjän blogitekstilaatiokon kammosta. Yritän alkaa kirjoittaa jotain, mutta totean, että en osaa suomea, että elämässäni ei tapahdu mitään, mikä voisi millään tavoin kiinnostaa ketään ("Rakas blogi, tänään ratkaisin yhden kvasilineaarisen ja kaksi epälineaarista osittaisdifferentiaaliyhtälöä.") ja että en koskaan kirjoita mitään, kirjoittaminen on alkanut ahdistaa.

Toisaalta ette ole jääneet mistään paitsi. Muutaman viimeisen viikon arkirutiineista poikkeavimmat hetkeni ovat liittyneet kissan virtsanäytteen ottamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ei ollut muuten ihan helppoa ja Taikurille tuli ujo pissa siinä vaiheessa kun tökin muovikauhaa viidettä kertaa sen hännän alle yhden aamun aikana.
Näin tosin onneksi vain tähän päivään asti, sillä kiitos Hullujen Päivien, elämääni mahtui parin tunnin ajan ihan oikeaa jännitystä. Heräsin puoli kuudelta, jonotin tunnin ulkona (viileää, mutta inhimillistä) ja kymmenen minuuttia sisällä (piinaavaa). Tuloksena lentoliput Mumbayhin halvalla kuin voi. Mmm, kolmen kuukauden päästä otan aurinkoa Goan rannalla Pellen kanssa...

Seurauksena olin valtaisan adrennaliiniryöpyn valtaamana koko aamupäivän ja täydellisessä koomassa noin puolesta päivästä eteenpäin. Onneksi (!!) meille tuli eilen telkkari ja vietimme Saran kanssa monta auvoisaa hetkeä espanjalaisten saippuasarjojen ja amerikkalaisten malliohjelmien parissa. Hieno keksintö tuo näköradio.

Ja nyt kun mieleeni muistui, milloin itse kukin on matkaamassa kirjamessuille?

Timbaland - Throw It On Me Feat The Hives MUSIC VIDEO

Katsokaa nyt mitä ne ryhtyy tekemään kun silmä välttää.
Siinä meni sitten Närhin tytön aamukahvit tapetille.
Nyt postaan tätä vaikka olisi pitänyt olla jo aikoja sitten kielikurssilla.
Mutta Timbalandin, the Hivesin ja Frank Millerin liitossa on jotain epäpyhää.

Kirjoituksia yön tunneilta. (Mitkä näistä ei ole?)

Hei taas!

Vietin hienon verkottoman viikon, jossa retkahdin virallisesti keskiviikkona, oikeasti tiistaina.

Muuten olen ollut tehokkaasti koulutyöni syyttömänä uhrina koko alkulukuvuoden. Tämä arkkitehtuurijuttu ei ollutkaan niin mieluisaa, kuin annettiin ymmärtää. Varsinkin kun "plakkarissa" on kolmannen vuoden alussa vähemmän opintopisteitä, kuin on standardimäärä ensimmäisen vuoden lopussa..

Elämä, kuten varmasti voi aavistaa, on tapahtumapuolella rajoittuneempaa, kuin eteläisemmillä tovereillani. Se jaksottuu jatkuvan koulutyön alavireen ja satunnaisten eskapististen kestien kesken. Uusimpana tuttavuutena grillinavajaisjuhlallisuudet kiltatalollamme kuluvana iltana. Koulutyön erilaisina poimintoina toimikoot hotellin suunnitteluun suunnattu pikaharjoitus, jossa - suunnittelemme hotellin(!) (suurimpana inspiraationa uuden guruni, Philippe Starckin tuotanto), sekä Kilpisjärvelle suunnattu opastuskeskus (jossa inspiraatio oli.

Poikkeuksena arjen monisävyiseen harmaaseen, kävimme ekskursiolla läheisellä, joskin entisellä sairaala-alueella. Rakennuskanta oli ihastuttavan pittoreskia omalla vuosisadan (1800-1900) vaihteen tyylillään. Joukkomme arkkitehtiopiskelijoita pyöri hetken valottomassa 2,5 kerroksisessa sisätilassa pyrkien inspiroituneeseen tilaan. Tuloksena muutama salamalla napattu kuva ja haluttomuus jatkaa samankaltaisia ekskursioita.

Loppuun ulotan kaikille osallisille kutsun joko/sekä Barbaarisiin Bakkanaaleihin (13.11.) tai/että pikkujouluihin (~30.11.)!!!
Siel on kivaa!

Ei mulla mitään suheit oo. >nyyh<

Hell freezes over, Helsinki chills too

Olen viettänyt yhtäjaksoiset 15 tuntia postikeskuksessa. Tähän sisältyi mm. se aika, jonka vietin uima-altaassa paikoillani vesijuoksuvuö päällä meditoiden. Sauna ja allas oli täysin autioita, vietin omaa kivaa. Oli muuten saatanan terapeuttista. Join 10 kuppia kahvia. Tarjottiin viinereitä, söin monta. Kotimatkalla oikoluin työhönperehdyttämismateriaalia. Siis ihan melkein pyynnöstä, huomenna saan lisää sarkaa.

Lisäksi olen lukenut tenttiin. Postinumerot on vaan marginaalisesti vähemmän kiehtovia ku noi kirjat.

Täällä on kylmä. Kaikkialla on kylmä, ja ulkona on lisäksi synkkä. Parasta!

Signorinan jatkuva reissaus kadetuttaa. Kertoo jotain hysterian tasosta, etten vaan saa lopetetuksi nauruani. Kirjoittamista kyyneleet silmissä hihkuminen muuten haittaa. Oikeasti, tehän etsitte itseänne! No eipä sitten mitään, kiitos ja näkemiin. Itsekin tosin etsin itseäni, mutta kukaan ei ole onneksi väittänyt sitä ongelmattomaksi, mokoman väittäjää saattaisin nimittäin leipoa ns. vitusti pataan.


Terveisin ja pus: suheettomiin mittasuhteisiin hysteriansa kasvattanut talviyöluolaeläin Aino

Piks: Suhepa suhe eli Saara. Ettekö te nyt mitään ymmärrä, te ymmärtämättömät. Olin tainnut unohtaa mainita vierailusta etukäteen? Janne voi antaa niiden seinien olla ihan rauhassa, maailmanloppu ei ole just kohta tulossa. Tai siinä mielessä merkit kyllä täyttyvät, että kävin tänään vapaaehtoisesti kuntosalilla. Tämäkin siis noiden 15 tunnin aikana. Koska miksi ei. En omista verkkareita, mutta pyjamahousut on ihan yhtä hyvät. Jos minusta ei ylihuomenna tai sen jälkeen kuulu mitään, se johtuu siitä, että kaikki lihakseni kramppaavat yhtäaikaisesti, enkä ole joko oppinut nenällä blogaamisen jaloa taitoa tai päässyt edes sängystä ylös.

Ja Penni esiintyy pelimiehenä, mutta senhän jo tiesitkin että sillä on aina ollu sniikeimmät muuvit ja härskeimmät repliikit. Ja eniten tylsää töissä. Tulikohan tässä kaikki oikaisuvaatimukset täytettyä? Huomio on melkein imartelevaa, mutta lisäkysymyksiin ei kannusteta, sillä vastaukset ovat jotain muuta kuin jännittäviä, mm. tylsiä ja ennalta-arvattavia ja toistavat lisäksi itseään, ne riesat.

Kotouttamispalvelu Närhi: Bruxelles

Rakkaan äitini uusi kämppä EU:n sytämessä on aivan ihana. Isot ikkunat antavat valoa, edellinen asukki jätti paljon kasveja ja kattoterassi on "to die for". Juotiin vierailleen kihlaparin kanssa vuoden viimeiset kahvit ulkona (ilman lämpölamppuja) ja nautittiin auringosta. Onnistuin siis tuomaan kesän tullessani Brysseliin, mutta paluumatkalla mukaan tarttui syksy. Nyt täälläkin on kylmä(hkö).

Toisaalta pitää olla kiitollinen, että ylipäätään onnistuin pääsemään lennolleni. Firenzen villitsi täysin Europa Cupin (tai vastaava) ottelu ja saksalaiset jalkapallohuligaanit pysäyttivät liikenteen ja yrittivät vandalisoida bussiani. Kiroilemalla, huutamalla ja uhkaamalla pääsin ulos bussista ja aloitin hirveän kilpajuoksun kelloa vastaan. Cappelle Mediceen alue on aina täynnä katumyyjiä ja kojuja ja sijaitsi valitetttavasti minun ja aseman välissä. Huusin kurkku suorana permessoa ja scusia ja pingoin minkä jaloistani pääsin. Veren maku suussa ehdin kuin ehdinkin junaan, tosin vain siksi, että jostain mystisestä syystä juna lähti vartin myöhässä. Juuri kun oli saanut hengitykseni tasaantumaan konduktööri tuli ilmoittamaan, että tämä juna päättikin nyt matkata Pisan lentokentän sijasta Livornoon. Mitä helvettiä?! Ei kun vaihtamaan junaa. Pääsin 40 minuuttia myöhässä Pisan rautatieasemalle. Check-in uhkasi sulkeutua vartin kuluttua eikä minulla ollut käteistä, bussia tai taksia. Onneksi damsel in distress sulattaa aina italialaisten sydämet ja hirveästi selittämällä ja valittamalla sain sekä rahaa että taksin. Olin viimeinen lennolle ilmoittautuja.

Tietenkään pelkkä säätö Italian päässä ei riittänyt vaan kännystä loppui akku ja olimme äidin kanssa aivan eri paikoissa. Aseman kello löi keskiyötä eikä puhelinautomaatti toiminut. Onneksi vartijasetä lainasi omaa kännykkäänsä ja väsynyt matkalainen löysi äidin ja pääsi kotiin.

Kaupunkina Bryssel ei kyllä tehnyt valtavaa vaikutusta. Historiallinen keskusta on ihan kiva kiltataloineen ja ihmisvilinöineen, mutta aika pieni ja hengetön. Suklaata saa kaikkialta, joten siitä plussaa. Myös paikalliset leivonnaiset ovat ihania, erityisesti le pain a la creque-niminen herkku. Ja paikallinen Kriek-olut on jotain ihan muuta kuin Suomesta saatava. Kokeilin myös pakolliset fritesit. Valtava cornetto maksoi 1,9 e ja 50 senttiä päälle niin sain vuorellisen majoneesia. Häpeäkseni jaksoin vain puolet. Simpukoita jaksoin syödä kattilallisen. Nekin tarjoiltiin fritesien kanssa. Pakkomielteitä...

Tietysti tutustuin myös äidin uuteen työpaikkaan EU:ssa. Täytyy sanoa, ettei ole paikka maineensa veroinen. Harmaaseen betoniin on näemme täälläkin luotettu. Turvatoimet olivat ensiluokkaiset. Piti etsiä tietokantaa, soitella sihteerille ja esittää passi. Paitsi ettei tietokoneesta löytynyt ketään äitini nimellä. Ei ole olemassa, vastattiin. Kun sitten näytin passini vartija totesi hölmistyneenä, että mikäs ongelma tässä nyt oli, tehän etsitte itseänne. Yritä siinä nyt kertoa tälle älyn jättiläiselle, että kahdelle eri henkilöllä voi olla sama sukunimi. Yhtäkkiä en enää ihmettele EU:n hallinnon ongelmia...

Ryanair ja italiaanot ne yhteen soppii...

Kerrankin oli Ryanairilla lentäminen antoisaa. Italialaisten kansanluonne mitä ilmeisimmin toimii uskomattoman hyvin halpalentoyhtiöiden kanssa.

Odotellessamme lennon alkua (olin hyyyyvin ajoissa kentällä, seikat jotka johtivat tähän selitetään myöhemmissä postauksissa) ainakin kolme matkustajaa sai kohtauksen kun missään ei saanut polttaa. Seuraavan kriisin aiheutta lentokenttäbaari, joka oli pelkkä kolo seinässä. Eikä sieltä saanut edes cafe correttoa. Barbaarimaista. Kaupassa myytiin vain keksejä, suklaata ja viinaa. Luin Imagea ja nauroin ääneen, eikä kukaan katsonut pahasti.

Lennolla takanani istui auttamaton flirttailija, joka kävi läpi niin lähistön mammat kuin lentoemotkin. Mutta silleen positiivisesti, että kaikilla meillä oli vain uskomattoman hauskaa. Kaiuttimista kuului hurrausta, taputusta ja fanfaareja aina kun joku voitti lentoemojen myymillä arvoilla. Lisäksi saimme ekstrapitkät fanfaarit laskeuduttuamme Pisan kentälle puoli tuntia etuajassa.

Stuertti oli hyvin söpö. Kannattaa hymyillä ja olla avuton. Pikkurahan puute johti ilmaiseen vesipulloon. "Ryanair will survive, but you won't." Myöhemmin lentoemo yritti kuuluttaa jotain, mutta repesi täysin kesken kaiken ja keskeytti. Taputimme hänellekin. Stuertti unohti kuuluttaa ranskaksi ja totesi vain, ettei noin tyhmää kieltä tarvitse muistaa. Valot sammuivat kolme kertaa ja ainakin kerran kyse oli lentoemon mokasta.

Taisivat olla hieman väsyneitä raukat.

Yöllä Firenzessä taksikuskikin antoi alennusta kun olin taas kerran unohtanut rikkoa seteleitä.

Päivän Aino, ehkä kahdenkin

Mistä kertoo se, että huolta terveyteni puolesta aiheuttaa (no, yhdessä ihmisessä) se, että en ole istunut tietokoneella harrastamassa blogausta? Mihin tämä maailma on menossa? Mistä se on tulossa? Myöhästyikö se taas viiden junasta?

Olen syönyt ns. vitusti. Ruokavaliooni on sattuneesta syystä kuulunut mm. lammasta. Grillasin eilen uunissa kylkeä ja tein lohkoperunoita, tänään lounastauolla tasapainoilin ne melkein menestyksekkäästi kaikki samalle lautaselle. Ateriani keräsi (taas) huomiota. Eikö niillä ole muuta tekemistä ku kommentoida joko mun eväitä tai vaatteita? Opettelisivat edes postinumeroita ulkoa normaalien ihmisten tapaan! Syytimme esimiestä kaikesta sillä perusteella, että pahan juuri oli, että meidät oli päästetty samalle työpisteelle (huono, huono idea) puolikaimani kanssa. Saimme aikaan niin pahan itkunauruhysterian, että se tyttö joutui lähtemään vessaan nauramaan naurunsa loppuun. Hauskaa maanantaita, lapset! Kuulostipa sarkastiselta. Olin kuitenkin tosissani!

Viikonloppuna sain vieraan. Vieras oli sisäsiisti ja melko hyvätapainen, osasi tuoda kahvin sänkyyn ja valmistaa herkullista lammaskormaa. Viikonlopunlopulla vieras palasi takaisin itäisen kantakaupungin sykkeeseen pakoon Espoon idyllistä rauhaa. Perjantaina pako oli tapahtunut nimenomaan päinvastaiseen suuntaan, mutta kyllähän se nyt kaksi päivää ruoanlaittoa ja kävelyretkiä (no, niitä oli yksi. Söimme donitseja kojusta ja nautimme Tapiolan keskustan launataimarkkinatunnelmasta) riittää kenelle tahansa urbaanille henkilölle. Nyt täällä vain tuntuu kovin hiljaiselta. Vieraan läsnäolo ja siitä johtuva hallittu tekemättömyys tylsyyden korvaajana olivat pääasiallisina syinä viime päivien raportittomuuteen, lisäsyinä esittäisin tekniset ongelmat, (sanoo 22-vuotias, joka joutui ruokaa laittaessaan soittamaan äidille, koska onnistui laittamaan hellan lapsilukon päälle, eikä löytänyt itse käyttöohjetta) sen, ettei mitään jännittävää ole tapahtunut, ja sen, että kaikissa kirjallisissa tuotoksissa on vältettävä tarpeetonta toistoa, eikä kukaan helua ehkä tietää lammas Frank Mäkkylän osien uusimmista käänteistä, niin herkullisia kuin ne ovatkin.

Kyllä, nimesin kuolleen lampaan. Ja sit ku se hellan käyttöohje löyty, oli se tietty saksankielinen. Ja muutenki on vaikeeta. Huomenna aion mennä taas vesijumppaan, lisäksi hankin harmaan baskerin.

Pihalla hyppivä toimelias varpunen on levittänyt tuhkakupillisen tumppeja ympäri nurmea. Fiksu eläin. Kauanko mun pitää odottaa, että se kuolee sukupuuttoon?

Ei oikeasti kuulu mitään, mutta aion askarrella, ja se on kivaa. Lisäksi ajattelin hankkia uusia levyjä, sekin on kivaa. Tarttee musiikkia, muuten ei tästä syksystä tule kyllä lasta eikä paskaa. Tänään oli eniten syksy tänä vuonna, oli sateenvarjo jossa luki oma nimi (melkein) ja kumppareita tuli ikävä.

Ikuisesti Teidän, Espoon Joan Collins, Aino

Ja henkilökohtainen toive vielä: A, voisitko ystävällisesti saattaa tuon erään luonnostekstin julkaisukuntoon, repeilen täällä itsekseni lyriikkaideoille?

...ja toinen: voisivatko asiaankuuluvat tahot auttaa mua suomentamaan sanan blogi ja sen johdokset, ihan näin kotikäyttöön vaan, ettei ahdistaisi niin pirusti?

Arvoituksia ja ratkaisuja

Miksi aina käy niin, että kun nukkuu kunnon yöunet on koko päivän ihan kuollut ja jos torkahtaa pariksi tunniksi joku yö, niin seuraavan päivän on yks duraceljänö? Samaan sarjaan ratkaisemattomia maailmankaikkeuden arvoituksia kuuluu myös se, että jos on aamulla aikaa laittautua ja syödä myöhästyy ja vice versa.

Söin kunnon aamiaisen ja jouduin siis pukeutumaan hirveällä kiireellä ja juoksemaan italian tunnille. Unohdin sählätessä ehostaa itseni, mutta olin kuitenkin onnistunut sokkona vaatteita hamuillessani valitsemaan yhteensopivat alusvaatteet.

Lienee totta, että kauneus ja äly eivät viihdy samassa päässä, sillä ensimmäistä kertaa koko viikolla löysin oikealle luennolle. Eikä luennon sisältöä oltu edes muutettu. Sali oli uskomattoman komea. Ilmeisesti vanha tanssiaissali. Miinuksena paikka kaikui niin paljon, etten saanut opettajan puheesta selvää.

Kaupungilla käveli vastaan limainen pinkeäksi pumpattu bodari, jonka paidan kauluksesta pursusuvat rintakarvat ja teksti julisti "Italian pleasure". Ällöttää yhä.

Illalla lennän Brysseliin auttamaan äitiä muutossa. Huomenna pitäisi tapella kämppään netti. Jihuu, odotan innolla. Raportoin sitten siitäkin matkastu kun palajan. Tai jos olen sodassani voitollinen ja saan sen nettiyhteyden, jo paikan päältä.

The pen is the penis ja muita ajatuksia englannin opiskelusta

On olemassa yksi opiskelijaryhmä, joka typeryydessään ja ärsyttävyydessään vetää vertoja jopa aikuisopiskelijoille. Ensimmäisenä opiskeluvuonna ei vain huomattu sitä, kun kuuluttiin vielä itse Niihin eli fukseihin. Siis mikä niitä vaivaa? Fuksien parhaimmisto a.k.a. pohjasakka tuntuu kerääntyneen englannin laitokselle, jossa olen joutunut viime aikoina hengaamaan, koska aikoinani kuvittelin, että pitäisi lukea myös jotain "järkevää" kieltä. Kävi ilmi, että järkevää kieltä opiskelevat ihmiset ovat kaikkea muuta kuin järkeviä. Tässä muutama suosikkini.

Tyyppi 1: "Mua ei kiinnosta kielioppi pätkääkään!" Hyvä. Miksi sä sitten opiskelet täällä? Näiden ihmisten mieleen ei ole juolahtanut, että kielen opiskelu yliopistossa ei pidä sisällään pelkkiä keskusteluharjoituksia, kirjojen lukemista tai amerikkalaisten TV-sarjojen tutkimista. Jos kielitiede ei uppoa, se on hyvä huomata jo pääsykoevaiheessa ja jättää paikkansa jollekulle sellaiselle, joka oikeasti haluaa sen. Tämä typpi myös valitti pieniä luokkia, koska "niissä istutaan opettajan sylissä, eikä voi rauhassa pelata kännykkäpelejä" ja sanoi olevansa "henkeen ja vereen humanisti" mutta vaihtavansa silti pääainetta valtsikaan, koska humanistit ei saa rahaa mistään. Ole siis hyvä ja mene johonkin englanninkieliseen maahan opiskelemaan niitä hyvinpalkattuja valtiotieteitä tai vaikka kansalaisopiston keskusteluryhmään, kunhan et vain häiritse niitä Eugenen opetuslapsia, jotka saa kiksinä foneettisista transkriptioista ja lukee Karlssonin Yleistä kielitiedettä iltasaduksi. Tällä en siis suinkaan viittaa itseeni. En tosiaankaan. Ihan oikeasti.

Tyyppi 2: "But Finnegan says in his book..." Joo, niin sanoo. Ja Finnegan onkin idiootti, jonka kirja on kohdistettu palikoille. Onnea, olet täydellinen esimerkki kohdeyleisöstä. Nämä tyypit ovat opetelleet pääsykoekirjan ulkoa niin etu- kuin takaperinkin ja pitävät sitä pyhänä kirjanaan. Opettajat saavat kestää niiden jatkuvaa pommitusta, jos missään vaiheessa erehtyvät päästämään suustaan kommentin, jonka voi tulkita Finneganin tai Hebronin vastaiseksi. Millaisia akateemikkoja näistä ihmisistä tulee? "No, en mä nyt oikein saanut kasaan mitään tutkimusta, kun referoin vaan näitä vanhoja suosikkeja. Oikeassahan ne on." Hanki mielipiteitä, ole kiltti. Vaarana on tietysti se, että kun ne keksii jotain omaa sanottavaa, puhetulva vain pahenee.

Tyyppi 3: Kaikki sympatia ujoudelle, mutta jossain vaiheessa aikuisikää siitä on päästävä yli, varsinkin jos meinaa toimia...no, käytännössä millään alalla, mutta varsinkaan kielenopettajana. Ensimmäisellä ääntämistunnilla kaikkien piti lausua tiettyjä sanapareja, kuten "I am very weary." Kun päästiin tämän reppanan kohdalle, se pysytteli hiljaa ja alkoi itkeä. Mua suretti enemmän opettaja, joka selvästi häkeltyi tapahtuneesta täysin. Varsinkin, kun se oli käyttänyt ensimmäiset puoli tuntia sen selittämiseen, että tätä ei saa ottaa henkilökohtaisesti, eikä kurssin tarkoitus ole ahdistella nuoria ihmisiä. Kun tunti oli ohi, ja tyttö oli pysytellyt hiljaa takarivissä, opettaja sanoi, että ne vois pitää tunteja myös kahdestaan, jos ryhmätilanne tuntuu vaikealta. Se tyttö on silti aina tullut tunnille, muttei vahingossakaan avaa suutaan. Olin melko helpottunut sen puolesta, kun se onnistui olemaan kipeänä juuri sinä päivänä, kun opettaja pisti meidät laulamaan "It don´t mean a thing if it ain´t got that swing" ja lukemaan Dr. Seussia. Tarkoituksena oli oppia rytmin merkitys.

Muita asioita, joita en kuvitellut tekeväni englannintunneilla:

Yhteiskunnallinen keskustelu: Ääntämisope on kovin valveutunut ja yrittää tartuttaa sitä myös oppilaisiin. Sen takia tunnilla on harhauduttu puhumaan mm. sokerijuurikkaan viljelystä Suomessa, Myanmarin (mä sanoisin Burman) tilanteesta ja siitä, annetaanko oppilaille tosiaan arvosanoja persoonallisuuden mukaan. Mulle se lupasi vitosen, koska mulla on niin kivat lasit. Ehkä myös siksi, että kukaan muu ei taida lukea Hesaria ja keskustelu olis monologia ilman mua.

Tok Pisin: Kyllä vain, olen oppinut muodostamaan lauseita Tok Pisiniksi. Non-lingvisteille tiedoksi: se on Papua Uudessa Guineassa puhuttava kreolikieli (kyllä Aino, ei ole pidgin enää, tietosi ovat vanhentuneet), joka on käytännössä yksinkertaistettua englantia. Niiden sana pianolle on bigpela bakus yu paitim ikrai eli "iso laatikko, joka itkee, kun sitä hakkaa". Tämä oli Eugenen mielestä erityisen hilpeää.

Suomi: Opin pari viikkoa sitten, että vokaali ja konsonantti ovat suomeksi ääntiö ja kerake. Kuka opetti? Ei suinkaan Aino, vaan amerikkalainen opettajani. Pistää nöyräksi. Eugene on myös kovin innostunut matkimaan erilaisia aksentteja. Calton (britti) kuulostaa jenkkejä matkiessaan lähinnä Al Pacinolta, jota on ammuttu kurkkuun.

Tämän kaiken seurauksena olen päättänyt seuraavan: EI ENÄÄ UUSIA SIVUAINEITA!!! Olen liian vanha käymään samoilla kursseille fuksien kanssa siitä huolimatta, että siellä saa tuntea itsensä neroksi, jos tietää intransitiivisen ja transitiivisen verbin eron tai sen, missä malagassia puhutaan.

Olen kärsinyt unettomuudesta noin viikon ja alkaa olla hermo pinnassa. Sen taitaa huomata.

Sane Tit!

Haastan blogin kirjoittajat mukaan perustamaani Sane Tit-bändiin.
Tarkoituksen on tuottaa elinvoimaista musiikkia profeminismin hengessä. Pyrimme välittämään ilosanomaamme kaikilla kaupallisilla ja kaupattomilla kanavilla. Erityisesti keskitymme cyborgi-ajatteluun ja sen tuomiin uusiin naisen ruumiillisuuden representaatioihin.

Tyylilajiksi valitsemme postreggaen höystettynä emopunkin tummilla sävyillä (so. meloodista ja sit aina välissä huudetaan). Kansanmusiikkivaikutteita pyritään hyödyntämään laaja-alaisesti ja alkuperäislähteitä väärinkäyttäen.

Lyyriikat lauletaan (jos saadaan Sanni mukaan) tai mutistaan syntikan ja triangelin (voin kai luottaa suhun, pixie?) säestyksellä. Jokaisesta biisistä tarjotaan myös karaokeversio ja mononegron oma versio epämääräisillä äänillä. Lisäksi ehdotan, että pohdimme myös pelkkien lyriikoiden julkaisemista laulettuna, jotta taiteilijasielut saavat itse lisätä musiikin.

Vieraileviksi artisteiksi pyydämme Hynysen ja Bonnie Tylerin.

Muistakaa: tärkeää ei ole soittotaito vaan asenne!

Vuotuinen Miksi Ihmeessä & Mikä Se On -päivä

Olen tänään etsinyt bikineitäni, (no koska oon menossa huomenna vesijumppaan, tietty) joita tarvitsin viimeksi kuutamouinnilla. Tiedän ottaneeni ne Turusta mukaani, mutta en tiedä, mihin olen laukkuni purkanut tai olenko, enkä muista, mikä laukku oli mukana.

Lisäksi olen tehnyt paljon hyvää ruokaa (koska olen jonkinlainen nero, enkä olekaan menettänyt kykyäni kokata. Pelästyin jo hetkeksi sählättyäni muutaman ihan yksinkertaisen jutun (perunamuusi), mutta se oli varmasti vain einespitoisen loppukesän jälkitautia. Kyllä, keittiöremontti on ohi, kuten eilisestä voi päätellä, ja mä otan vahinkoa takaisin kovaa.) ja syönyt sen. Olen lisäksi tehnyt ruokaa huomiseksi, joten töissä ei ehkä tule nälkä, mikä tarkoittaa hyvää työpäivää (työpäivän voi pilata yksi tai useampi seuraavista asioista: mukana ei ole eväitä, ipodia tai rannekelloa tai aamulla nukkuu pommiin. Usein päivä ei ole täysin pilalla jos yksi ehdoista toteutuu, mutta jos kaksi tai useampi sattuu samaan aikaan, on helvetti valloillaan).

Olen myös muodostanut valikoivia anagrammeja (no sellasia, ettei kaikkia kirjaimia tartte käyttää, mutta vaan ne tietyt on saatavilla) askartelutarkoituksiin. Kävin eilen teekkaripoikia moikkaamassa, ja lähdin mukanani rätttejä (koska jos joku päättää laittaa vanhan lakanan räteiksi niin niitä tulee kohtuuttoman paljon yhden ihmisen tarpeisiin ja koska mä aion ruveta maalaamaan öljyllä ja siinä tarttee) ja vaatteita tuunattavaksi (koska pojille pitää tehdä printtejä koska se on kivaa) ja sitten pyysin yhden paidan materiaaliksi, kun savannien Billy oli laittamassa sen pois, ja siinä oli teksiä aika hyvillä kirjaimilla ja aattelin leikellä ne irti ja käyttää jossain muussa. Osia tekstistä voi käyttää sellaisenaan, mutta siinä oli semmoinen kohta, josta aattelin muodostaa muita sanoja.

No niin. Eihän ne mitään tarkoittaneet. Joskus muistan pienenä ajatelleeni, että ihan varmasti jos keksii minkä tahansa sanan tai lauseen niin maailmassa on jossain sen niminen bändi, mutta ei ole ihan totta valitettavasti se (tosin Päivi Räsäsen ensikännien uusin julkaisu on saatavilla päivänä minä hyvänsä). Jakokaupunkitauti antaakin tänään kotitehtävän: perusta bändi, ja teen sitä kannattavan bändipaidan. Yhtyeen nimeksi ehdotankin jotakin seuraavista:

-I Ate Trent
-Se Aterin
-Neste Tart
-Rintaeste
-I Treat Nest
-Sen Teit
-Tetris Ant
-Tease Tint
-Sin Tear
-Ain't Reset
-Sane Tit

Päästyäni anagrammiin inter state ja tajuttuani sen olleen alkuperäinen teksti, lopetin. Mutta raportoikaa toki tehtävän tuloksista, ja sulkekaa nämä Empire Recordsista lainatut sanat sydämiinne ja tutkiskelkaa niitä: "First, you need a name. Then you know what kind of band you'll have".

Pitää lähtee kohta baarivisaan ja sit kai slangi-iltaan joka on samalla syntymäpäivä. Vai pitikö mun lähteä henkiseksi tueksi viimeksi mainittuun? Biksut vois ettii ensin.

Kun Anne kouluun meni

Koulutushistoriani on sinällään alkanut varsin epäonnekkaasti. En ole vielä kertaakaan istunut oikealla luennolla. Tärkeintähän on kuitenkin, että olen osallistunut...
Joten muodin historian ja taiteenhistorian sijasta olen kuunnellut kritiikkiä Catullusta ja Vergiliusta vastaan sekä argumentointia etruskitaiteen kreikkalaispiirteistä. Mielenkiintoista sekin.

Viitenä päivänä viikossa vietän aamuni, n. 8:45-11:15, kielikurssilla. Sitten joko pysyn samassa lafkassa piazza Savonarolalla (iroonista, kun kaima järjesti Italian historian suurimmat kirjaroviot) vielä pari tuntia ja opiskelen Italian kulttuuria tai hipsin nopeasti yliopistolle piazza Brunellischille(kuvassa). Opiskelen, jos koskaan löydän niitä tunteja, kursseja nimeltä "Lineamenti di Storia del Costume dal XIV secolo al XIX secolo", "Storia dell'arte moderna, introduzione", "Temi e problemi di storia dell'eta moderna". Aika peruskamaa siis, ei tässä turhaan ärsytetä aivoja. Ongelmia on kielen kanssa ihan riittävästi.

Luentoja voi olla myös lauantaina, joten istun viimeksi mainitulla kurssilla la 11-13. Lisäksi kielikurssiin kuuluu kaikenlaista museovierailua jne. Nyt viikonloppuna pääsisi Chiusin etruskikaupunkiin, mutta olen Brysselissä.Professorit vaikuttavat oikein mukavilta ja puheesta ymmärtää suurimman osan. Kertaakaan en ole täysin kärryiltä pudonnut, mutta aihepiirit ovat olleet tuttuja.

Humanistinen laitos sijaitsee vanhassa luostarissa. Kielikeskus vanhassa kappelissa (rotunda). Tunteja järjestetään lähistöllä sokkeloisissa vanhoissa taloissa. Eksymiseni ei siis ole mikään ihme tai (pelkkää) kyvyttömyyttä.

Näistä ulkokuvista puuttuvat paksut savupilvet, jotka valtaavat pihat aina taukojen aikana. Röökiä tupruttavien ihmisten määrä on uskomaton. Haisen tupakalta jatkuvasti.



Sisäpihat saattavat olla koreita. Sisäpuolella jyllää kuitenkin taattu, jo Jusleniassa kokeiltu, tylsyys. Joku muu epäilemättä osaisi nimetä vuosikymmenenkin, mutta mulle tää muotoilu on aivan liian tuoretta. Tässä on koko humanistisen laitoksen aula. Kuvan ulkopuolella etualalla vahtimestari, taustalla portaiden vasemmalla puolella kirjasto. Portaita ylös eri oppiaineisiin.



Julkisivu ei houkuttele. Löytyy graffiteja, julisteita ja kodittomia. Humanistinen laitos päätymuurin takana. Piazza Brunelleschi on oikeasti vain jättimäinen parkkipaikka opiskelijoiden ja opettajien autoilla ja skoottereille. Prätkiä saattaa olla rivissä kadun reunalla niin tiheästi ettei rakennuksiin meinaa päästä sisään.








Paikallinen Proffa. Jossakin meillä on myös ruokaloita, mutta en ole vielä joutanut etsiämään. Olen lounasaikoihin aina tunnilla jossain tai siirtymässä Savonarolalta Brunelleschille. Paperilaput seinillä ovat lähes kaikki vuokrailmoituksia. Asunnonvaihto käy kiivaana näin syksyisin. Oikealla näkyy vilaus rotundan seinää.

Meez

Eräs ystäväni kertoi taannoin miettineensä jotakin ruoanlaitossa esiin noussutta kysymystä, joka oli muotoa "pitäiskö mun laittaa tähän...". Ystävä ratkaisi ongelman miettimällä, mitä Anthony Bourdain olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa. Ongelma ratkesi, ja muistaakseni ratkaisu oli, että kyllä, lisää valkosipulia (en ole ihan varma, mutta joku kategorisesti oikea teko siinä tuli tehtyä).

Haluan kirjoittaa keittiön seinään isoilla kirjaimilla WWABD, jotta en koskaan ala epäillä asioita, jotka maailmassa ovat oikeasti tärkeitä.

Ne teistä, jotka eivät tiedä, mitä meez tarkoittaa tarvitsevat kyseisen henkilön kirjallisuutta elämäänsä heti. Mun meezini on ollu tänään ihan vitun tulessa, olen ollut onnellinen ja melkein jaksanut kirjoittaa erityisopetuksen henkilökohtaisia opetussuunnitelmia sillä aikaa ku liedellä hautuu daube provencal.
















Aikuinen olo tuli, kun hain kahden ja puolen desin viinipullon kaupasta. Viimeinen kuva on siis aavistuksen lavastettu, sillä viinistä kaks desiä meni ruokaan. Mut ei se estetiikkaa haittaa!
Olin melko onnellinen, meez skulas ja funkkas tms, ja oli muuten tosi kiva syödä oikeeta ruokaa. Ihan tosi oikeeta ja rehellistä oli myös maku, olin melko ylpeä.

Äsken innostuin myös jälkkäröimään, uunissa onkin juuri nyt tarte alsacienne, josta ette saa kuvia, koska toi kamera rupes naiseks tai jotain, eikä leiki enää mitään.

Ajattelin sitä uuniin laittaessani, että taytyykin tarjota tätä nyt jollekulle (äiti saa palan, mutta tein ihan kunnon piiraan), ja sitten mietin, että kukakohan olis mahd lähellä, ja sitten ajattelin, että en ole pitkiin aikoihin käynyt teekkaripoikia moikkaamassa, Danny Boylle vois vaikka soittaa sit ku tää on uunissa... Ja juuri sillä hetkellä mun puhelin soi, ja se oli tietty just Dani joka soitti. Ihan vitun kosmista, en oo nähny sitä ainakaan kuukauteen!

Lähden siis kohta vielä hieman kahvittelemaan. Paras päivä ikinä, vaikka aikataulut menikin uusiksi (eikä niitä täten ollutkaan) ja pidin vahingossa melkein lomapäivän. No vähän kirjoitin tota yhtä juttua ja yhdellä luennolla kävin.

Lihaa!

Tässä talossa on tällä hetkellä 17,8 kiloa luomusaaristolaislammasta. Kokonainen motherfucking eläin!

Konsultoin juuri Anthony Bourdainin ohjeita, aion huomenna tehdä ihan oikean muhennoksen. Niskasta! Koska jos reseptiin suositellaan niskaa, mikä on todennäköisyys, että tuun ikinä tekemään sitä paitsi nyt?

Äiti on kuningas ja meidän upouus pakastin kokeilee äärirajojaan.

Tänään on ollut hämmentävä, hämmentävä päivä, sellainen, että moneen otteeseen ihmettelee, voiko tämä todella olla minun elämääni tai muutenkaan mahdollista.

Proteiinivajeinen ja iloinen Aino.

Leggo my Greggo!

Olin jo kirjoittamassa ensimmäisestä koulupäivästäni, mutta se saa nyt odottaa huomiseen. Kusti polki tänne asti DVDllisen CSI Las Vegasia ja illalla tulee Bones. Italiaksi duunattuna, mutta menköön.

Mutta huomenna tulee kuvia. Ajattelin ryhtyä opiskelemaan suomea. Käänteisesti opin kaiketi italiaa...

Tuossa alhaalla on muuten kommenttipainike. Kokeilkaas sitä. Antiikkisempi sähköpostikin toimii. Alan nimittäin epäillä, että blogi on vain teknisempi versio itsekseen puhumiselle (... ja hulluksi tulemiselle?)

Viikkoni hamsterina eli Semana Dolorosa

Oikeastaan Episodi I: Viisaudenhampaan poisto alkoi jo loppukesästä, kun hammas akutisoitui juuri ennen kesälomamatkaa, kuinkas muutenkaan. Hankin ajan YTHS:lle (mikä ei muuten ollutkaan niin helppoa sen jälkeen, kun niiden puhelinjärjestelmä kaatui juuri sinä aamuna, kun tarvitsin aikaa, kuinkas muutenkaan), jossa pelottava hammaslääkäritäti (sekä lääkäri itse että hoitaja käyttivät riemunkirjavia Crocseja; epäluotettavia yksilöitä siis) määräsi antibioottikuurin tulehdukseen ja kertoi nyhtävänsä multa itse (siis LÄÄKÄRI, EI suukirurgi) kolme (3!!!) viisaudenhammasta kerralla. Päätin, että on aika juosta. Ja lujaa. Tässä tapauksessahan lujaa juokseminen tarkoittaa puhelinsoittoa äidille. Äidin pomo, eli mun oma hammaslääkäri oli kauhuissaan YTHS-perkeleen suunnitelmista ja käski mut niiden suukirurgille. Mamma betalar, förstås. Tässä välissä olin tietysti ehtinyt jo saada kaikki antibiootin sivuvaikutukset eli vatsakipuja ja hiivatulehduksen, jonka potemiseen oli mennyt ensimmäinen viikko mun palkallisesta lomasta. Siinä vaiheessa, kun vihdoin päästiin lähtemään Italiaan, olin varma siitä, että jompi kumpi meistä katkaisee jalkansa tai lentokone tipahtaa ennen kuin päästään Roomaan. Sommartiden hej, hej...
Paniikinomainen pelko alkoi suunnilleen siinä vaiheessa, kun laskeuduttiin Helsinkiin ja loma oli virallisesti ohi. Leikkaukseen oli aikaa vajaat kaksi viikkoa. En jaksa edes muistaa, kuinka monta kertaa ehdin kelata toimenpidettä edestakaisin mielessäni ja nähdä siitä unia. Kun tiistaina 4.9. kävelin toimenpidehuoneeseen, meinasin purskahtaa itkuun. Freud saattaisi nyt päätellä, että mulle on ehkä jäänyt jotain tiedostamattomia traumoja kitarisojen poistosta, joka tehtiin, kun oli 3-vuotias. Ainakin mun isä muistaa ikuisesti sen, kun se tapansa mukaan oli vähän myöhässä, mä olin jo hereillä ja lohduton rääkyminen kantautui heräämöstä sairaalan etuovelle asti. Kuvittelin tulevani hyvin toimeen sairaaloiden kanssa, kun olen sattuneesta syystä joutunut hengaamaan niissä aika paljon, mutta mieluummin kävisin aivosähkökäyrässä tuhat kertaa kuin antaisin kenenkään sorkkia suutani terävillä esineillä. Kun hoitaja veti lampun päälle muovipussin, ja tajusin, että se oli veriroiskeiden varalta, alkoi pelottaa kahta kauheammin. Sitten multa peitettiin silmät, mikä ehkä loppujen lopuksi oli ihan hyvä. Äiti kyllä näytti mulle jälkeenpäin niitä välineitä.
Itse operaatio ei tuntunut missään. Kuulin vain rusahduksen leukaperässä, kun alahammas lähti, ylähampaan poistoa en humannut ollenkaan. Kun pääsin taas istuma-asentoon, halusin ensi töikseni nähdä ne hampaat. Toisessa oli sellaiset vänkyräjuuret, että kiitin onneani, etten antanut kenenkään lähteä sokkona nyhtämään niitä. Olis tullut pahaa jälkeä. Tai siis pahempaa. Sitten mut siirrettiin odotushuoneeseen hautomaan poskeani jääpussilla ja lukemaan lehtiä. Kävin myös apteekissa hakemassa antibiootit (Jee! Taas antibioottia!) ja särkylääkkeet. Apteekkari saattoi ihmetellä, kun puhe sammalsi ja näytin kärsivältä. Kokeilkoon itse puhua pumpulituppo suussa. Kotiin päästyä puudutuksen vaikutus alkoi haihtua. Miksi, oi miksi, en voinut menettää tuntoaistia lopullisesti? Istuin sohvalla ja itkin, kun kipu iski. Onneksi olin päivällä syönyt kunnon ruokaa Unicaféssa, koska sinä iltana syöminen ei enää onnistunut.
Seuraavat kaksi päivää nukuin, haudoin poskea tuntikausia pakastepusseilla, luin ja katsoin telkkaria, enkä vahingossakaan astunut ulkosalle, jossa joku olis saattanut nähdä mut. Tulin toimeen jogurtilla ja Jacky-vanukkaalla (Plussa-kortilla 5 prk 1,50 €! Siinä vasta lohturuoka.), ja nekin oli syötävä pikkulusikalla, koska iso ei mahtunut suuhun. Kokeilin kaurapuuroa, mutta tajusin, että sitä pitää sittenkin pureskella. Asia, jonka tajuaa vasta., kun pureskelukyky on mennyt. Perjantaiaamuna mun oli pakko mennä töihin. Äiti käski käsittelemään asiaa huumorilla ja laittamaan rintaan lapun: "Tiistaina poistettu kaksi viisuria, siksi näytän oravalta!" Mikä myötäelämisen kyky... Jenni ja Marjo väitteli siitä, näytinkö enemmän marsulta vai hamsterilta. Kun kerran olin jo vaivautunut ihmisten ilmoille järkäleposkeni kanssa, päätin mennä myös luennolle, olin jo missannut sen verran monta. Portugalin lausuminen turvonneella pärställä onkin taiteenlaji erikseen. Kun Ruben sanoi: "Abre a boca um pouco mais" (Avaa suuta vähän enemmän), meinasin tirvaista.
Viikonloppuna olin jo ulkoilukunnossa, kivusta ja turvotuksesta huolimatta. Lauantaina kävin Keravalla vuoden ainoassa tapahtumassa, Sirkusmarkkinoilla. Äiti vei mut ulos syömään ja kertoi ystävällisesti tarjoilijallekin: "Sannilta sujuu nyt vähän hitaaasti toi syöminen, kun siltä on just poistettu viisaudenhampaat." Kiitos, äiti. Sunnuntaina olin jo laulukunnossa (olin siis kuvitellut olevani jo torstaina, toisin kävi) ja vetäisin 8 tunnin treenit Metsoforten kanssa. Kun mylvin täysillä UB:n Heppaa, tuntui hetken siltä, että ommel repeää. Siinä vasta laulajan antautumista!
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Sain nimittäin uuden ystävän: kodeiinin. Sitä, kun vetää pari nappia, on hetkeksi taju niin kankaalla, että ei vaiva kipu, eikä muukaan ulkopuolinen hälinä. On se vaan hieno aine. Harmi, ettei jäänyt enemmän. Vaikkakin toivon, että tässä oli kaksi leikkauslertaa yhdessä: ensimmäinen ja viimeinen.

Kuka minä olenkaan?

Ei tällaisia haasteita saisi heittää kun ihminen yrittää olla hyödyllinen itselleen.


...tämä maalaa minusta varsin herttaisen kuvan, eikö vain?

Olen keskivertoa taipuvaisempi seuraaviin persoonallisuuden häiriöihin:
antisosiaalisuus, narsismi ja histrionismi, kaikki luokkaan dramaattiset kuuluvia. Mutta ei hätää, voitte yhä hengailla mun kanssani, sillä olen keskivertoa vähemmän taipuvainen paranoidiin ja epävakaaseen minäkuvaan sekä OCD:hen. POP.

Ja kun nämä testitulokset yhdistää, olen varsinainen Äiti Teresa.

Taisin juuri menettää kaikki ystäväni.

Testiminäni viettää selkeästi paljon jännempää elämää kuin minä, sillä olen sekä naistenmies, kapinallinen graffiti että bilemekko.

Älkää edes kysykö.

Taidan mennä nukkumaan.

Hyödyttömyys on hyve.

Reformoin itseäni eilisen jäljiltä. Sain paljon kuittailuja hetkellisestä tiedostavuudestani.
Palataanpa siis takaisin ruotuun:

- Vietin aikaa Zarassa pohdiskellen kuinka monta vuotta kiirastulessa saa beigen väristen housujen ostamisesta.
Päätin, että liian monta, vaikka ne istuivatkin täydellisesti. On kuitenkin kyseessä sielun autuus ja silleen.

- Kulutin tunnin etsien eräitä ratkaisevia faktoja Colin Farrellista. En kerro mitä, mutta nyt olen a HUGE fan...

- Pelasin aamuyöllä kolme tuntia DanceMania. Hyppiminen eurobiitin tahtiin on yllättävän hauskaa ja ihan h***tin vaikeaa.

- Valokuvasin kämppisteni taidetta.

- Löysin TVstä uusia kanavia kun ymmärsin, että numeroita riittää kymmenenkin yli. Katselin kasarileffoja. Kelpaa ihan hyvin italiankokeeseen lukemisesta.

- Hajotin kännykkäni osiin ranskalaispapan avustuksella.

- Perheemme aloitti virallisen Diasporan kun äitikin muutti pois.

Huomenna aloitan yliopistolla.

Miksi maailmassa on krapulaa?

Sattuu.

Ja hävettää,

tosin vähemmän kuin voisi luulla. Vähemmän, kuin mihin olisi aihetta.

Olen viime aikoina ollut niin saatanan ärsyttävä, että ihmettelen, miten mua ei ole lukittu vielä mihinkään laitokseen. Olen itse tiedostanut tämän yleisen huonouden, mutten jotenkin vaan ole tehnyt asialle mitään. Eilen päivällä olin töiden jälkeen taas sijaistamassa sitä yhtä kuvisopea. 12-vuotiaita oppilaitani kiinnosti metalligrafiikan tekniikoita huomattavasti enemmän keskustella mun tukasta, mun seksielämästä ja siitä, onko kalja hyvää. Joku pedakoomikko kertokoon mulle, mitä viimeiseen kysymykseen olisi kuulunut vastata!

No niin. Aiheen välttely sikseen. Kävin opetuksen jälkeen ihan itse toteamassa, että onhan se edelleen hyvää, ei ole kalja muuttunut pahaksi maailmasta.

Se, ettei Nokia ole vieläkään tuonut markkinoille puhelinta jossa on alkometri (tiedättehän, ensin sulkeutuvat vastakkaisen sukupuolen edustajien numerot, sitten kaikki muutkin, ja lopulta kun on ihan kasipromillessa, pystyy soittamaan enää taksin, äidille tai hätänumeroon) osoittaa, ettei se ole oikeasti yhtään suomalainen lafka. Hankkisin tällaisen luurin välittömästi, varsinkin kun vanha on eilisen jäljiltä useammassa osassa. Toimii tosin edelleen. Toisaalta ihmisen voisi kuvitella ihan itsekin tajuavan, että jos täytyy pitää kädellä toista silmää kiinni voidakseen tarkentaa katseensa ruutuun nähdäkseen, mitä on kirjoittamassa, ei tekstiviestien lähetys ole kovin hyvä idea.

Ei se mitään.

Seuraavaksi haluaisin jakaa elämänviisauksia, joiden ohittamista suosittelen kaikille niille, jotka paheksuvat elämääni tai epäilevät viisauttani tai molempia ja kaikille muillekin.

-Baarista kannattaa aina lähteä itseään helvetin paljon paremman näköisen tyypin matkaan. Tällä tavalla varmistetaan se, että aamulla jotakuta hävettää enemmän, mikä lämmittää darran kanssa painivaa sielua. Hehkeyden lisäksi muita kriteerejä ei tarvita, mutta jos henkilöllä on kohtalainen musiikkimaku, löytyy aamulla sielunhoitovälineitä läheltä, mikä on kivaa. Tänä aamuna parantuminen alkoi King Crimsonin tahtiin, ei se siis ihan riemuidiootti voinu olla.

-Don't drink and dial -tyyppiset viisaudet ovat täyttä paskaa. Kännipuhelut ovat nimittäin hienoja siitä, että jollei mene tekemään jotain niinkin tyhmää kuin selvin päin olevan henkilön kanssa keskustelu, ei se toinenkaan tyyppi muista aamulla, mistä puhuttiin. Tekstiviesti, tuo saatanan kätyri, sensijaan säilyy seuraavaan päivään, ja niiden saajat voivat sitten kaikessa rauhassa tarkastella, kuinka tuhannen päissään lähettäjän on täytynyt olla. Mikä pahinta, ne säilyvät myös, jotta voin itse lukea, mitä olen kirjoittanut.

-Morkkiksen alhosta kannattaa yrittää nousta muistuttamalla itseään esim. siitä, että ei ole laulanut karaokea, tanssinut pöydällä tai hukannut omaisuuttaan kaupungin yöhön. Paitsi tietysti jos on tehnyt jotain edellisistä, silloin kannattaa keksiä niiden tilalle muita kohtia.

-Kivenlahdesta herääminen on aina jännittävä seikkailu.

-Kun ns. "palkkapäiväkänni" kohtaa ns. "konkurssikännit" liikutaan kielitieteellisesti harmaalla alueella josta tuloksena on luultavimmin tukkakipu.

-Sit oli vielä jotain mut nyt en muista.

Vituttaa se, että jotkut ihmiset tekee mitään niin tervehenkistä ku seuraa maailmanpolitiikkaa tai kiipeilee tuntureilla. Voisittekste ystävällisesti käyttäytyä vähän huonommin?


Suomen Känniääliöt, Esijuopot & Yleiset Epäonnistujat r.y.:n psta

Aino

Edit: Sunnuntai, klo 12:14. Pimeydessä näkyy valonsäde ja tuon säteen nimi on New York Super Fudge Chunk. Myös 20 tunnin yöunet auttavat. On lakannut sattumasta ja alkanut hävettää lisää.


Vasemmassa kyynärpäässäni on jokin hiertymätyyppinen ratkaisu. Tämä ei jaksaisi juuri hämmentää, jos olisin ollut ainut, joka heräsi eilen aamulla kyseisenkaltaisen vamman kanssa. Juuri samassa kohtaa. Julistan ideakilpailun otsikolla "Miten helvetissä?".

Tieto lisää tuskaa

Firenze näkee auringon ensimmäistä kertaa kolmeen päivään, netti toimii ja telkkari toimii. Ja mitä? Maailma on mennyt sekaisin tässä välillä.

Burmalaiset munkit antavat periksi, mutta Hesari on ryhtynyt käyttämään yhdistelmää Myanmarin eli Burman. BBC puhuu pelkästä Burmasta, italialaiset Myanmarista. Pukeuduin punaiseen paitaan vaikken poistunut kotoa. Näytin punahilkalta.

Venäjä marsii ulos Etyjin kokouksesta. Ei sillä, että kukaan varmaan oikeasti yllättyi. Onneksi italilaiset tietävät, mikä tässä maailmassa ihmisiä kiinnostaa ja uutisoivat Naomi Campbellin esiintymisestä Ballando Con Le Stelle-ohjelmassa. Myös Totti (muistatteko? jalkapalloilija, sylki Poulsenin päälle 2004... mitä mä oikein yritän...) näkyy huutavan kostoa ManUlle. Uuh, striking.

Ja Espoo seisoo yhä pienen ihmisen puolella. Tällä kertaa vastaan pahoja sielua vahingoittavia pakanauskontoja ja Helinä Rautavaaraa vastaan. Jos joku väkiälytön lässyttäjä koskaan lähestyy minua noin niin kuin kouluviranomaisen olemuksessa ja yrittää tunkea eteen jotain allekirjoitettavaa, ettei vain minun kullanmussujeni herkkää henkistä maailmaa täräytettäisi, niin tungen sen arvaatte kyllä minne. Ja pistän verikoirat perään. Museo-sähköpostilistalla asiasta tiedotettiin jo aiemmin, joten mulla on ollut aikaa vaahdota. Pysyin vielä mukana Lauslahden argumentoinnissa. Joten kuten. Tietysti voisi olla helpompaa vain pitää vanhempainilta, jossa kerrottaisiin koko kulltuuripolusta ja sen tarkoituksesta. Mistä sitä tietää, vaikka Sibelius aiheuttaisi jollekin traumoja. Tai improvisaatio teatteri. Minulle ainakin aiheuttaa. Mutta tämä Metsämaan täti. Voi pyhä Sylvi! Olkaa kuule espoolaiset huolettomia, poikas' valveil'on.

Ylimääräisiä miinuspisteitä, jos tunnistaa lainauksen. Paitsi Sandralle. Ei noista kuorolaisista koskaan tiedä.

Koska tieto selvästi tekee minulle pahaa ja aiheuttaa vain turhaa verenpaineennousua ja ryppyjä, lähden nyt kaupungille ostamaan jotain kivaa ja syömään jäätelöä.
Siitäs saatte typerät uutistoimistot! Hah.

Pohjoinen ulottuvuus ja urbanismin rappio

Kaupunkilaisminäni kärsii.
Kilpisjärven majesteetilliset (sana, joka pyöri huolestuttavan paljon päässä tuolloin) maisemat "pohjoistivat" minua ainakin sadalla kilometrillä. Henkinen minäni liikkuu tällä hetkellä noin Tampereen korkeudella. Luulen, että niskatukkani kasvava massa johtuu tästä. Alan huolestua...

Asiaan!!

Menimme kilpisjärvelle. Bussilla mentiin. Hirveän aikaisin. Matkalla pysähdyttiin räkäisellä huoltoasemalla syömässä, joskin poikain kanssa karkasimme kadun yli räkäisyydeltään vähäisempään ketjuhuoltoasemaruokalaan. Oli hyvää pekonihampurilaista. Ruumiin ravintoa saatuamme meidät kuljetettiin Rollon "Aalto keskukseen", jossa löytyy kaupungintaloa (, jota virheellisesti luullaan Aallon suunnittelemaksi), kirjastoa ja kaupunginteatteria. Tunkeuduimme hetkeksi kirjastoon kuvaamaan seiniä.

Oli hienoja seiniä.

Myöhemmin pysähdyimme... jossain. Keskellä lappia jokatapauksessa ihastelemaan Suuren ja Mahtavan Leiviskän Pietilän suunnittelemaa hirsirakentamista. Kuvan hirsirakennus ei ole välttämättä Leiviskän Pietilän, mutta on sentään hirttä. Kekseliäiden hirsisalvosten lisäksi ihastelimme kaunista ruskaa, joka oli levittänyt värikkäät siipensä lapin floran päälle.

Matkamme jatkui yhä pohjoiseen. Jossain välissä ylitimme silloisen henkilökohtaisen pohjoisen rajani. Ympärillä levittyi lähinnä soita ja sen useita synonyymejä, sekä läpitunkemattomia vaivaiskoivumetsiä. Pelasimme myös matka-scrabblea. Ja näimme poroja. Pari.

Lopulta saavuimme kauan (noin 8 tuntia) odotettuun Kilpisjärven kuntaan ja parkkeerasimme itsemme Helsingin Yliopiston biologisen tutkimuslaitoksen pihaan. Yllytyshulluimmat (lue: minä ja muut) ryntäsivät välittömästi tunturiin auringon jo painuessa horisontissa siintävien norjalaisten vuorien taa. Meistä kolme rohkeinta saavutetti melkein huipun ja sydäninfarktin. istuuduimme hetkeksi katselemaan maisemaa. Ja se oli hyvä.


Laskeutuessamme meinasimme tappaa erään kurssilaisemme pään kokoisella kivellä, sen ruvettua käyttäytymään hyvin epäkivimäisesti lähtiessään pyörimään ja loikkimaan. Reippailumme jälkeen saunoimme, uimme, paistoimme sekä söimme makkaraa, sekä joimme alkoholia. Virheekseni jäin tämän kaiken vaikutuksen alla vielä katsomaan Buffyä (jotain ensimmäistä tuotantokautta) telkkarista. Sitten piti herätä.

Aikaa varsinaiseen alueeseen tutustumiseen oli varattu kiusallisen vähän ottaen huomioon siirtymien viemän ajan. Kaksi tuntia taisi olla tuomio. Ehdimme kuitenkin nousta kammottavan ja brutaalin leirintäalueen kupeesta nousevia portaita Saanatunturia noin puoleenväliin, jossa portaat loppuivat. Nappasimme muutaman inspiraatiota herättävän kuvan ja uhmasimme kuolemaa jyrkänteiden reunalla.









Palasimme tunturilta polvet ja sielu väristen. Muiden tankattua lounasta ja minun rahapulan takia eilispäivän bratwursteja, lähdimme matkalle takaisin. Poikkesimme nopeasti tutustumassa olemassaolevaan opastuskeskukseen, jossa tuhrustin kiireessä muutaman matkaskissin katu-uskottavuuden nimissä. Loppumatka taittui nopeasti, joskin poro- ja maakotkarikkaammin. Myös matkascrabble viihdytti meitä huimasti, joskin tunteet kohosivat kielen rikastuessa sanoilla kuten siikausaita ja blääni. Pysähdettyämme hetkeksi Aavasaksassa, loikkasi kolme kurssilaistamme maasta saadakseen nuuskatarpeensa tyydytetyksi. 5 kilometrin lenkin jälkeenkin heidän naamansa loistivat kuin naantalin auringot ihastellessaan löytöjään.

Ouluun palattuamme seurasi välittömästi Alvarinpäivän perinteiset juhlallisuudet, jossa sain ajaa sisään uusimman herrainasustehankintani, itsesidottavan rusetin. Poikkeuksena edellisvuoden juhliin oli, etten minä ollut dj:nä, kurssimme pojat olivat lähes selvin päin, tytöt eivät ja minä onnistuin hankkimaan koko illan alkoholit 3,5 eurolla. Pidin kahta viimeistä asiaa suotavina. Muuten juhlat olivat melko tylsät.

Sen pituinen se.

Kuvat löytyvät täältä.

Architettura romperme le palle!

Arkkitehtuuri rikkoo palloni.

Olen vieläkin koululla ja tuhoudun hipi-hiljaa työstä ja ruoan puuttesta. Uusimpana ja hieman myöhässä olevana projektina työstän par-aikaa urheilustadionille katsomoa. Tehtäväaikaa oli noin viikko ja risat. Ja nyt enää pitäisi saada se pirulainen paperille oikeisiin suhteisiin ja järjestykseen. Tältä se näyttää:


Lisäksi tehtävinämme on mm. suunnitella asutusalue keskelle teollisuusaluetta. "Pientä ja tiivistä". Mikä lisää paineita on se, että tämä tehtävä tulee seuraamaan meitä koko vuoden läpi. Tämä kaavoitus on osa kandidaatin työtämme joka siirtyy vähitellen yleisestä yksityiseen, päätyen rakennekuviin joistain tämän kaavan taloista. Muita tehtäviä on arkkitehtuurin historian puuttuvat 8 sivua tekstiä Venäjän konstruktivistisesta liikkeestä, sekä Ekspressionismista arkkitehtuurissa, viikon mittainen tehtävä, jossa pitää suunnitella ~50 huoneinen hotelli, nykyarkkitehtuurin pääasiallinen tehtävä suunnitella opastuskeskus Saana-tunturille, sekä tänään annettu tehtävä restauroida vanha sairaalan kahvilarakennus uuteen uljaaseen uskoon arkkitehtien kestitystilaksi.

Olen hieman stressaantunut.

Saanalla oli kivaa. Nyt ei ole.

Chikungunya-epidemia... pyh

Lainaus suomalaisille lääkäreille lähetetystä tiedotteesta. Sama löytyisi kai italiankielisistä lehdistä ja telkusta. Mutta ensimmäisiä ei tule kotiin ja jälkimmäinen ei vieläkään toimi.

"13.9.2007 mennessä Ravennan alueella Italiassa on todettu 254
Chikungunya-kuumetapausta. Alueelle matkustavan kannattaa käyttää
suojaavaa vaatetusta (pitkät hihat, pitkät lahkeet) erityisesti aamun ja
illan hämärissä, jolloin hyttyset ovat aktiivisimmillaan. Suojaavan
vaatetuksen lisäksi kannattaa käyttää hyttyskarkotteita, joissa
DEET-pitoisuus on vähintään 30 prosenttia. Raskaana olevien naisten ja
alle 12-vuotiaiden lasten kannattaa tiedustella apteekista heille
sopivia hyttyskarkotteita. Alle kolmen kuukauden ikäisille vauvoille ei
saa käyttää hyttyskarkotteita lainkaan, ja heidät tulisikin suojata
hyttysenpistoilta vaatetuksella ja vuodeverkoilla. Chikungunya-kuume voi
olla vakava tauti vastasyntyneelle ja vakavia perussairauksia
sairastaville henkilöille, joten loppuraskauden aikana ja kroonisia
sairauksia sairastavien kannattaa välttää matkustamista
Chikungunya-virusalueelle."

Kaikkea varten sitä pitääkin varustautua. Onneksi nyt myrskyää, muuten pitäisi vaeltaa kauppaan ostamaan myrkkyjä. Huono elämä.

TransSiperia-kuvia

Janne teki ihqn tempun ja pisti meidän TransSiperian (Moscow-Beijing) kuvat nettiin.
Fiilistely löytyy täältä.

Mut on sekoitettu Siniin pari kertaa, mutta annettakoon anteeksi. Meillä oli samanlaiset takit.

Ja jos jaksatte selailla tarpeeksi niin kyllä, sieltä löytyy yksi bikinikuvakin. Allekirjoittaneesta. En ole erityisen ylpeä.